Näytetään tekstit, joissa on tunniste purjo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste purjo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Hidasta kevään tuloa

Nyt kun jo kurjetkin luovat mukavan kauhuleffamaista tunnelmaa kiekumalla viereisessä pellossa, on aika alkaa valmistelemaan kevään tuloa. Vaikka on luvattu vielä räntäsadetta, ryhdyn hommiin jos saan pojat huijattua auttamaan.
Birk auttaa ainakin arvioimalla puita. Mihin voi kiivetä siis. Ensimmäisenä toivomusluettelossa on omenapuu, joka on valitettavan pieni, mutta lupasin että siihen saa kyllä kiivetä joskus. Jänöpupuja varten viritetty verkko oli mennyt sumppuun kai lumen ansiosta ja taivuttanut oksat talven aikana liian kiinni puuhun, joten ryhdyin heti hommiin että saadaan kiipeilyoksat kuntoon. Kun omppupuuhun ei saatu lupaa vielä kiivetä, valitsi poikaseni seuraavaksi kohteekseen männyn joka on varmasti yli sata vuotta pitkälti, ja ilmoitti kiipeävänsä siihen. Epäilemättä, joku päivä! Pitäähän elämässä haastetta olla.





Kasvihuoneen sotkuissa riittääkin tekemistä, mutta ensiksi piti viime kesäisistä rucolan varsista päästä eroon jotta uudet pääsevät kasvamaan. Rucolan laitoin viime kesänä sattumalta kasvihuoneeseen ja muualla en sitä tästä lähtien enää kasvatakaan. Ei yhden yhtä reikää ilmaantunut lehtiin kun kirppa-pirulainen ei sinne löytänyt! Pitää vaihtaa mullat varovasti tomaateille. Ja ajattelin väsätä jonkun uuden residenssin kurkuille kun ne ilmeisesti riitelevät tomaattien kanssa samassa kasvihuoneessa. Luulisin sillä olevan osuutta asiaan etten ole saanut kovin maukkaita tomaatteja vaikka lajeja on ollut monta erilaista. Pellossakin on hurjasti tekemistä mutta hommaa helpottaa huimasti viime kesäinen hiekkaus ja sekoitus sekä se että onnistuin pitämään koko suurensuuren alan viljeltynä. Tänä vuonna pitää kyllä ainakin pottupellon osalta tutustua äidin peltomopoon jotta selkä säästyy.



toinen persoonani vahtii rucolan taimia


Purjot ei hyvältä näytä. Heh. Näistähän piti tulla suoria ja kauniita. Saas nähdä mitä vinkurapurjoja näistä tulee. Muurahaiset hyökkäsivät viime yönä joten taimikasvatus siirtyy kohta muihin tiloihin. Aika punoa juonia ja myrkyttää huonekasvit ja talon jalusta. Hyh, että inhoonkin niitä ja poikani on vieläpä salaliitossa muurahaisten kanssa. Eräänä vuonna lensi sokerit lattialle ja nykyään leivän murut. No onneksi niistä päästään kun siirretään kukkaset muualle. Kasvihuoneessa ne saa elää rauhassa.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Jokakeväinen mielenhäiriö



Yleensä keväällä lähtee pahasti mopo lapasesta ja sen seurauksia kärsitään pitkin kesää! Helmikuussa viimeistään on nimittäin aika tehdä siementilaus!

Viime vuonna tilasin mukavat 33 pussia siemeniä. Aika soppa jo sekin, mutta tänä vuonna yhtä kajahtanut äitini hoiti tilauksen ja sen seurauksena minulla on 30 uutta pussia vanhojen lisäksi. 56 pussia yhteensä odottaa sijoittumistaan jonnekkin tänä vuonna. Kaiken, mitä voi suorakylvää, suorakylvän, koska multa+vesi=muurahaiset näin vanhassa tönössä. Pavut homehdutin viime vuonna kun laitoin ne kasvihuoneeseen ilman lisälämmitystä. Loppujen lopuksi kaikki kasvaneet pavut olivat suoraan maahan kylvettyjä. Samloin parsakaalit, maissit...

Vuoden erikoisuuksina mainittakoon viime vuosina mokatut sikuri, kaurajuuri (muhennosta) ja morsinko (värjäyskasvi) sekä täysi mysteeri joka kuulostaa hauskalta, eli koristehirssi


Joitakin on kuitenkin pakko esikasvattaa ja koska varhaisimpien kylvöaika on jo mennyt mutta kuu möllöttää sopivassa vaiheessa, laitan ne kuitenkin itämään ja toivon että ne menestyvät. Siispä purjot, sellerit ja ryytisalviat purkkeihin! Tomaatit ja kurkut saa vielä odottaa...