Suklaarusinoidensyöntimatka hienolle kalliolle

Syömishommat menossa

Tässä sadetta odotellessa lähdettiin aamulla katsastamaan meidän ukkosenestokalliota. Se on siis kovin korkea kallio, mikä ohjaa ukkoset yleensä muualle. Meillä myös sataa usein paljon vähemmän kuin tämän harju-kalliorivistön pohjoispuolella. Tunnelma ei ollut niin kaikuisa kuin yleensä tämän seinämän vieressä, koska puut oli lehdessä, oletan. Eikä pitkän kuivan kauden seurauksena lirissyt yksikään pikku purokaan alas korkeuksista.

Tämän pystysuoran seinämän vastinkappale on parin sadan metrin päässä. Jääkausi on paitsi katkaissut sen, jättänyt myös hienon kiven killumaan sen huipulle niin että se näyttää putoavan hetkenä minä hyvänsä. 

Aina yhtä ihana hauvelimme, Seppo, tuli melkein heti luoksemme mukanaan aarre! Onnellinen kompostipiski oli löytänyt ihanan luun, minkä toi meille ylpeänä näytille. Niinpä lapset söi suklaarusinoita ja koira jotakin peuran luuta, ja kaikki olivat onnellisia. Yök!

Metsässä oli myös tällainen hirvi! Ja koska paikalla oli jätöksistä päätellen käynyt oikeakin hirvi, oli siellä myös punkeilla bileet kun me tultiin kylään. Koiran turkista löysin ensimmäisen, toinen oli mun housujen päällä ja kolmannen bongasin pojan kutreista kun tein tehotarkastuksen kotipihalla. Niinpä ensi kerralla pitää myös olla varovainen. Ne on vaan niin turkasen pieniä että vaikeaa niitä on huomata, mutta me ollaan onneksi niin vaaleita että ainakin päästä ne on helppo löytää.

Tulihan sekin päivä elettyä kun koirani lukitsi itsensä vessaan

Niinpä niin, otsikossa se jo tulikin. Oltiin poissa kotoa, koira lukittautui vessaan. Miten? Ei harmainta hajua. Ehkä meidän kummitus teki sen tai sitten koiruus sattui vain hyppimään sopivasti. Ei ole kovinkaan helppo homma, sillä salpa on ehkä lähemmäs 1,5m korkeudella. Sitä siirrettiin ylöspäin kun poikamme teki saman tempun pari vuotiaana.  Saattaa olla että salaisuus piilee Sepon (juu koiran nimi se on) geeneissä.  Hänhän sai alkunsa niin että Sepon isukki loikkasi suunnilleen mun korkuisen lauta-aidan yli kun Sepon äiti oli juuri sopivassa vuoden kierron vaiheessa tuotu eläinsuojelun puolesta väliaikaishuostaanottomajoitukseen kyseiseen paikkaan. 

Että tämmöistä. Pitäisi olla kai sorkkarauta aina käden ulottuvilla että voi availla vessanovea tarvittaessa.

Eilen oli vuoden vaarallisin käärmepäivä

Aina kun tiluksiamme ympäröivässä pellossa tehdään toukotöitä, on pihalle tullut kyykäärmeitä. Muuten ne eivät täällä "sivistyksen" parissa viihdy, mutta traktorit jyristävät maata sen verran että käärmeet lähtevät lipettiin ilmeisesti pellon vieressä olevasta romahtaneesta maakellarinrauniosta. Ne eivät kai havaitse ihmisten ja eläinten askeleita traktorin tärinän keskeltä. Muulloin ei ole kyitä pihalla näkynyt. Rantakäärme ja vaskitsoja vain, mutta ne ovatkin ihan tervetulleita.

Yhtenä vuonna juttelin naapurin kanssa pellon laidalla. Olin laittanut koiran vieläpä kiinni kun sillä oli pentuna taipumusta käydä pellolla tervehtimässä traktoreita. Traktori oli pellolla käynnissä kun rupateltiin hetki. Sitten lähdin talolle päin, koira oli hihnassa edelleen. Hirveä ulvaisun kera Seppo (koira siis) hyppäsi huutaen takaperin metrin verran. En nähnyt mitään, mutta ulvomisen syyksi paljastui hyvin nopeasti käärmeen purema. Seppo selvisi ihan hyvin. Kotona annettiin ensin kyytabletti. Sitä eläinlääkärit suosittelee vaikka siitä voi kai olla merkittävää haittaakin. Kysyin varmuuden vuoksi kahdelta lääkäriltä. Seppoa ei olisi kuitenkaan ilman saanut ilman kyypilleriä edes autoon asti, joten ehkä antaisin toistekin. Se kun ei anna nostaa itseään ja kipu oli sen sorttista että hammasta olisi tullut käsivarteen jos olisi edes yrittänyt. Puolikas annos riitti oikein hyvin. Kun hurttana vihdoin saatiin eläinlääkäriin asti, se sai vain vähän nestettä nahkansa alle, antibioottikuurin ja oli sen jälkeen aivan kuin ennenkin.

Tämän vuoden piruetit

 Toisena vuonna olin kasvihuoneessa laittamassa multaa ruukkuun. Paljain käsin tietenkin tapani mukaan. Seuraavassa hetkessä kun avasin saman multapussin uudelleen, siellä oli kyynpoikanen. En yleisesti kannata minkään tappamista, mutta siltä lähti kyllä henki hyvin nopeasti. Laatoitin lattian ettei niitä tulisi enempää sisään.

Kolmantena vuonna tupaamme tuli toinen kissa, Mörkö, kinttu hirmuisen turvonneena. Se joi kuin viimeistä päivää, mikä luultavasti pelasti sen munuaiset. Juotin vielä varmuudeksi ruiskulla lisää ettei vaan Möröltä nesteet loppuisi kesken. Täällä landella kun ei ole aina eläinlääkäriä tavoitettavissa. Tai tavoitettavissa on, mutta hän oli juurikin keskellä navettaa jeesaamassa jotakin isompaa kotieläintä synnyttämisessä. Hän olisi ollut vasta kolmen tunnin päästä tavattavissa. Sain käskyn mitata tassunympäryksen ja soittaa kolmen tunnin päästä uudelleen, mitata tassu uudestaan samasta kohdasta, sekä juottaa kattia niin paljon kuin mahdollista. Niin vanhalle kissalle ei kuulemma ole juurikaan mitään tehtävissä jos se ei myrkkyä kestäisi. Puremastakin kun oli jo kulunut jonkin aikaa. Kolmen tunnin päästä oli tassu jo reilusti pienentynyt, joten aloitin Mörölle vain antibiootit. Ja se selvisi ihan hienosti.

Eilen en nähnyt vilaustakaan kyykäärmeistä, eikä lapsille tai eläimillekään käynyt kuinkaan.

Kiinansipulia

Intouduin itsekin kylvöhommiin ja kylvin viimevuotisten kiinansipulien kaveriksi lisää kiinansipuleita. Edellisvuonna niiden menestys oli heikkoa kun ne kuivuivat kai kuoliaiksi, eikä mikään kukkinut. Sitten heittelin kauan kaipaamani salaatin siemeniä yhteen penkkiin kaurajuurten viereen. Niitä odotellessa...

Kaksivuotiaat kaurajuuret ja salaattipenkki

Lumikenkälenkki talviseen puutarhaan

Maailmani avartui juuri huimasti kun kävin testaamassa lainaamiani lumikenkiä. En mennyt kuin tonttini ympäri, mutta ihan mahtavaa kävellä paikoissa joissa muuten ei voi mitenkään kävellä. En ole suksi-ihmisiä. Niillä meneminen on sitäpaitsi liian hankalaa kameran kanssa. Samaa pelkäsin lumikenkien kohdalla, mutta niillähän oli vallan tukevaa ja turvallista tarpoa hangessa. Enkä edes uponnut kuin jonkun 10cm, Seppo pomppi paljon syvemmällä hangessa honkkakoipinensa.

Sumu oli just niin upea kuin se vaan voi olla. Koira valaistu erikseen, musta kun on.

Kurkkuhuone on hautautunut lumeen...

...siellä on säilössä mun hevoskastanjan taimet.

Kysyy ohjeistusta.

Ehdotin yhteiskuvaa, sain pusun!

Otetaan pienet ilmavainut.

Ja käyään saunan takana.

Sepon jäljillä koitan pysyä

Futiskentän puolella kaikki hyvin.

Tämmöistä jälkeä jää lumikengistä

Pitää alkaa välittömästi metsästää omia, mutta mistä löytäisi hyvät halvalla?

Herneet.

Hiiret, kissat, Seppo, lepakot ja talitintti!

Pitkästä aikaa ehdin kirjoittamaan...

Eipä näin talvella ihmeempiä tapahdu, muuta kuin hiiret ja muut viluiset eläimet mellastaa torpassamme. Ihana ja erinomainen hiirikissani, Mörkö, on napannut jo kymmenisen hiirtä talostamme. Lukema on melko hyvin selvillä koska se syö niistä vain parhaat palat ja jättää suoliston, hännän ja joskus päänkin matolle.

Toisinaan se vaikuttaa liian hyvin ruokitulta, aivan kuin koirakin:

Seppo päiväunilla

Sitten välipohjassa mellastaa joku suurempikin rynnistäjä joka jahtaa siellä hiiriä. Epäilisin lumikkoa syylliseksi. Ne kun mahtuu samoista paikoista menemään kuin hiiretkin, mitkä on melko lihavia kotihiiriä. Rotat on enemmän kaupunkityyppejä ja oravia ei täällä ole nähty. Eikä mitään isompia reikiä löydy mistään.

Yhtenä päivänä kolkkasin kai lepakon. Katselin keittiön ikkunan ulkovuorilautaa kun se repsotti sentin verran irti mystisesti. Niinpä päätin pamauttaa nyrkillä jos se vaikka menisi paikoilleen. Sieltä kuului "sviiiiik!" Ja todentotta, sillä kohtaa maassa oli lepakon kakkaa. Lepakoita löydettiin aiemminkin kun vaihdettiin viereistä ikkunaa. Juurikin sieltä vuorilaudan alta tipahti kaksi unenpöpperöistä lepakkoa.

Tänään koin kauhunhetkiä kun tietokonepöytäni päältä lehahti yht'äkkiä lentoon talitintti! Sitä ennen se ropisteli välipohjassa. En vaan millään löydä niin isoa aukkoa mistään että voisin uskoa sen mahtuvan. Toki onhan toista sataa vuotta vanha tölli toki vino ja kiero mutta listan ja katon välissä on korkeintaan sentin rako. Uskoisin että lepakko siitä mahtuu, mutta että talitintti! En saanut kuvaa kun saatiin se jo lentämään ikkunasta ulos. Olisi ollut armollisempaa varmaan joutua kissan saaliiksi, sen verran osumaa saaneelta se vaikutti.

Mörkö

Mikropossu Mymme!

Kävimme jokin aika sitten tapaamassa aivan ihastuttavaa pikkusikaa. Hän muutti pienenä possuna tuttavaperheeseen. Nyt hän on jo täysikasvuinen porsas, kuulemma lievästi liikakasvuinenkin. Hän kun tonkii maasta sapuskaa päiviensä ratoksi. Joulukinkuksi joutumisesta ei ole kylläkään pelkoa, niin pieni töpselinenä tämä on. Muita harrastuksia ovat muun muassa mutakylvyt ja koirien kanssa seurustelu. Koirat ja Mymme tulevat kuulemma hyvin toimeen.
Kun kurvasimme pihaan, Mymme kipitti autolle jo vastaan, joten kai se hiukan vahtikoirankin virkaa hoitaa. Ainakin outo tulija varmasti hieraisee silmiään kahdesti.

Aivan ihastuttava sika! Alan heti suunnittelemaan omaa possulättiä...

Herneensyöjät

Nyt on kunnon hernesesonki! Niitä käy syömässä täällä kaikki. Korkeiden aitojen välissä on hauskaa lymyillä ja samalla popsia vähän herneitä. Niillä on korkeutta reippahat pari metriä. Mukavaa varjoakin löytyy kesähelteellä. Kaksi ensimmäistä aitaa kukoistaa, mutta kolmas on kai jäänyt ilman valoa. Se pitää ensi vuonna siirtää muualle. Ihmisten lisäksi myös vahtikoira Seppo popsii herneitä aidasta itse.

Vahtikoira

Korpiasumisen miinuspuolia ovat epäilyttävät kulkukauppiaat. Sen jälkeen kun pihallamme hiippaili keittiöveitsikauppias, Volvo keskellä tietä käynnissä, päätimme hankkia vahtikoiran. Se on mukava kaveri olla täällä missä naapuriinkin on matkaa. On se jo hommiinkin päässyt. Ihan säikyttelemään vaan kun kerran eräs kauppias koitti tulla sisäänkin. Kukaan joka myy jotain tilpehööriä ja kulkee -15°C pakkasessa, pilkkopimeässä, fillarilla, paikassa missä taloja on harvakseltaan, ei voi olla rehellisellä asialla. Muutkin kaupustelijat ovat lähteneet ihan vain pyytämällä pois hyvin liukkaasti kun koira murisee ovenraossa. Meillä on käynyt tuuri. Kukaan ei kai ole vienyt mitään. Naapuritaloissa on käyty hiippailemassakin. Nykyään otan koiran jo ovelle mukaan jos joku oudompi tyyppi kolkuttelee.

Koira on hyvin kiltti, mutta niinkuin oli tarkoitettukin, se on vahtikoira. Se tarkistaa kaiken mitä tänne on tulossa, ilmoittaa jos jotakin poikkeavaa tapahtuu jossakin ja häätää vieraat elukat pihalta pois. Kasvimaani ympäri ei mene aitaa, enkä ole semmoista juuri kaivannutkaan, vaikka se on ihan ison pellon vieressä. Tietääkseni kukaan ei ole sieltä mitään pistellyt poskeensa. Yhden päivän aikana koira hääti tiehensä mm. kaksi jänöpupua ja pari valkohäntäpeuraa. Sen erikoisuus on supikoirat. Syksyllä, kun luumut tippuvat puista, tulee reviirille supia ruokailemaan. Niinpä saatuaan tuoreen vainun, vahtikoira jäljestää ja nappaa niskasta kiinni, ravistaen tunkeilijan hengiltä. Korpit hoitavat loput. Se myös hiirestää ja myyrästää aikansa kuluksi. Ja toki onhan sillä aina nälkäkin, kun osaksi labbistakin sisältää. Siinä on paimen-, ajo- ja noutajakoiraa. Monipuolinen sielu.

Ammatistaan huolimatta se on melkoinen lössykkä. Se nukkuu meistä pisimpään. Jos muut herää kahdeksalta, koira voi vedellä sikeitä kahteentoista, jonka jälkeen sen saa mennä potkimaan alakertaan. Löntysteltyään rappuset alas, se haluaa jotakin murkinaa, käy pissalla ja siirtyy alakerran nurkkaan löhnöttämään. Se on erittäin tottunut lapsiin. Se oli ihan pentu kun ensimmäinen poika syntyi. Mitä pienempi ipana, sen enemmän siltä suvaitaan. Sen päälle heittäytyy välillä lapsia, mutta se tietää että pikkuriiviö tullaan ihan heti hakemaan pois. Ja on sillä kokoakin sen verran ettei ihan pienestä tönäisystä satu, eikä heilu. Jos lapsonen käy hermoille, koira nuolee naamaa niin että tihutyöt väkisinkin keskeytyy. Ja odottaa sitten naamaa nuoleskellen että joku tulee päästämään sen pälkähästä.

Koiran nimi aiheuttaa joskus pahennusta. Kun soitan eläinlääkärille ja varaan aikaa, kysytään aina koiran nimeä. Kai he odottavat että se on joku Murre tai Musti. Reaktio on luokkaa "jaahas, just joo" kun kerron että se on Seppo. Siihen on itse niin tottunut ettei sitä pidä mitenkään omituisena. Vitsi se kyllä alkuun olikin.
Hauskin tapaus mitä on sattunut oli kun putkimies tuli laittamaan keittiön hanaa ja onnistui pääsemään ulko-ovesta sisään ilman että nukkuva Seppo siihen heräsi. Hän koputti suoraan olkkarin oveen. Koira nosti ihan kauhean remakan säikähdettyään ja minä siihen sitten torumaan, mikä ei sitä hiljentänyt. Lopulta karjasin jotain että "Seppo perkele nyt hiljaa!" Ihmettelin kun putkimies oli vähän outo ja luin jälkikäteen käyntikortista etunimen: Seppo. Vieläkään en voi kertoa tarinaa ilman että nauran vedet silmissä.

päiväunilla, luvatta sohvalla, kurassa tonkimisen jälkeen

Minne ovat korpit menneet?

Jokin aika sitten loppui korpin huudot täällä. Aikaisemmin ei mennyt varmaan päivääkään, etteikö suunnilleen joka tunti joku korppi olisi huikannut moikat ylilentäessään. Nyt on vaan ihan hiljaista. Tai siis ei ole. Koko ajan kuuluu variksen rääkyä, mitä täällä ei aiemmin ikinä kuulunut. Se on melkoisen ruma ääni verrattuna korpin soinnilliseen rääkyyn. Tänään meidän taivaalla lensi ainakin neljä sellaista. En ole koko neljän vuoden aikana nähnyt tällä kohdalla variksia, harakoita, lokkeja enkä naakkoja.

Onkohan korppipariskunnalle käynyt jotakin? Nehän ovat kai paikkauskollisia lintuja. Aiemmin keväällä tehdyt metsätyöt varmaan ainakin häiritsivät niitä. Se oli juuri munien hautoma-ajan jälkeen. Hyvällä tuurilla leutona keväänä poikaset olisivat olleet jo lentokykyisiä. Ei vaan kyllä ollut niin kovin leutoa. Viereistä metsää vain harvennettiin, mutta kauempana kuulemma avohakattiin. Toivottavasti niiden pesäpuuta ei vahingossa kaadettu. Ehkä ne vain lopettivat jo pesinnän ja tulevat takaisin ensi vuonna. Luulisin että olisin kyllä huomannut aiempina vuosina niiden katoamisen. Viimeisin korppibongaus on kuukauden takaa noin kahden kilometrin päästä. Korppi istui tien penkalla ihan pöllämystyneen näköisenä eikä edes lähtenyt karkuun kun ajoin ohi. Ehkä se kyttäsi jotakin mikä pellossa vilisti. Vaadin saada tietää mitä täällä tapahtuu!

Tietysti ihan vain vanhuuskin saattaa korpin selättää. Ne elävät parikymppisiksi, mutta loppuhan se tulee niillekin. Toivottavasti niiden jälkipolvetkin ovat myös kotipaikkauskollisia ja tulevat äkkiä tänne asuttamaan jäljelle jääneen metsän ja laittamaan varikset ruotuun. Täällä on kuitenkin normaalisti niin hiljaista ja mukavaa. Tänä vuonna tämän harjun marjasato on tietysti myös jonkin verran huonompi kun metsän valo-olosuhteet on aivan erilaiset ja iso osa mustikoista risujen alla tai jäänyt metsäkoneen ajouran muhjaamaksi. Mutta kyllä niillä jäljelle jäävillä muutaman korpin elättäisi, onhan tuota metsää vielä vaikka millä mitalla. Koira saattaa järjestää niille supikoirahaaskojakin. Ne on ainakin aiemmin niille kelvanneet. Viimeistään syksyllä kun luumut putoaa, joutuu vahtikoira metsästyshommiin kun tontille tulee illalla supia ruokailemaan. Supikoirakoira Zeppo hoitaa kannanharvennusta täällä päin, korpit hoitavat tontin siivoamisen. Parhaimmillaan olen laskenut kuuden korpin lentävän paikalle kuin taikaiskusta suunnilleen saaliin viimeisen hengenvedon aikaan.

Ne ovatkin varmaan ansainneet kyseenalaisen maineensa ihan syystä, ovat paikalla kun joku menehtyy, mutta silti toivotan ne sydämellisesti tervetulleiksi takaisin heti kun vaan sallivat saapua! Toivottavasti näkisin ne viimeistään kevään lentonäytöksen aikaan. Se on komean näköistä kun kaksi isoa litua lentää tuhatta ja sataa pujotellen taidokkaasti mäntyjen välissä.


"Korppi on ollut pirun, paholaisen lintu, jonka ilmestyminen on aina tiennyt jotain pahaa. Eikä ainoastaan värinsä, vaan myös oletetun viisautensa ja pitkän ikänsä vuoksi on korppia pidetty paholaisen liittolaisena. On luultu, että korppi elää satoja vuosia ja voi viisaudellaan vaikka väistää sitä kohti ammutun luodinkin. Liittoutuminen pirun kanssa antoi korpille kaikki nämä voimat ja ominaisuudet, joihin kuului lisäksi mm. korpinkivi, jota lintu säilytti pesässään tai kielensä alla. Tämän kiven maaginen voima oli siinä, että se taikoi haltijansa näkymättömäksi ja tästä johtuikin, että korpin pesää oli erittäin hankala löytää. Näkymättömänä korppi pääsi myös paremmin tekemään paholaisen sille määräämiä töitä. Jo pelkkä korpin näkeminen tiesi jonkinlaista onnettomuutta tai muuta ikävää ja siksi korppia myös vainottiin. Sanottiin, että korppi vaistoaa onnettomuudet ja ilmestyy paikalle juuri ennen kuin jotain dramaattista sattuu tai heti sen jälkeen. Pihapiirissä näkynyt korppi - tai monesti yleensä musta lintu - tiesi kuolemaa. Korppi tuli joko ilmoittamaan kuolemasta tai noutamaan kuolleen sielua ikuisuuksiin."                               

-Wikipedia

Noin puolentoista kilometrin päässä ehkä vuosi sitten kaadettua. Tästä ei voi metsänhoito kai enää rumentua. Saatan kyllä olla väärässäkin, mutta jo ohi käveleminen on melko pysäyttävä kokemus koska alue on niin iso.

Kissa teki löydön

Nyt kävi niin että Mintun kissa löysi kissanmintun, jota Minttu ei muistanut laittaneensa sinne mistä kissa sen löysi. Todella outoa, yleensä en koskaan unohda moista. Mutta aivan minttuun hurahtanut kissani näköjään kyllä tietää missä sijaitsee aitokissanminttupuska. Saattaa olla että paikalle lensi vain joku siemen kun kiikutin kasvustoa ruukkuineen toiseen penkkiin. Mutta ei kai siinä mitään, joutaahan tuo rehottamaan kasvimaan reunalla. Siinä se kissi sitten kiehnää. Toinen, Mörkö, ei ymmärrä moista huumetta, siihen se ei vaikuta. Tämä raidallinen, Titis, menee ihan kuutamolle. Tuohon ei parane kättä sörkkästä lähellekään tai naarmuuntuminen on taattu.