Nyt se vihdoin kukkii taas... Armidan timantti

Vieläkään en ole nimeä saanut tälle kaunokaiselle selvitettyä. Jos siis satut löytämään moisen, kerro ihmeessä minullekin. Se kukkii nyt, ei omaa heteitä, on metrin verran korkea ja tumma, kiiltävälehtinen. Tuoksuu on huumaava, kielon ja ruusun sekoitus super voimakkaana. Vaaleanpunaiset isot terälehdet uloimpana, kerman väristä välissä ja taas vaaleanpunaista keskellä. Pienesti fuksiaa mausteena. Kuin kermaleivos siis.

Pioni on siirretty tälle pihalle vuonna 1957 ja saatu jostakin Karjaalta, eli samanlaisia voisi löytyä vaikka läntiseltä uudeltamaalta.

Etsinnän aiempia käänteitä täällä ja etenkin täällä

Onkohan tämä sittenkään tarhapioni?

Olen jotenkin olettanut että tämä tapaus, tai paremminkin kolme, ovat tarhapioneita. Olen alkanut epäilemään kuitenkin hiljattain että ovatkohan kuitenkaan. Kuvien värit vääntyvät milloin mihinkin suuntaan painotuotteissa, mutta etenkin viime aikoina katsomani pionikirjat ja esitteet ovat esitelleet aika eri sävyisiä 'rubra plena' -pioneita. Nettiversioissakin on melko paljon värieroja, koska kameroiden värilämpötila-asetukset tekevät temppuja kuvailijoilla. Muuten tuntomerkit täsmäävät; tukeva, matalampi, mutta kaatuu kuitenkin ilman tukea kun kukat ovat niin isot.

Pionisalapoliisin väliraportti

Sitten viime postauksen on tapahtunut pientä edistystä!

Sain hiukan asiantuntija-apua.
Pionikirjailija Rea Peltolakaan ei muista nähneensä samanlaista pionia kuin meidän kermakakkutaideteos. Hän totesi sen muistuttavan lähinnä  'Mme de Vernevillea' ja sulki pois edelliset ehdotukset. 'Alice Crousse' on erilainen rakenteeltaan ja 'Couronne d'Or' taas tekee heteitä. Myöskään 'Noemie Demay' tai 'Chestine Gowdy' se ei ole. 'Madame' se ei kuitenkaan myöskään ole, koska tämä meidän on vaaleanpunainen, 'Madame' taas valkoinen. Ja suoraan lainatakseni: "'Madamen' uloimmat terälehdet ovat valkeat ja rakenne enemmän tyyppiä "jäätelöpallo lautasella". Mutta hyvin luultavasti kyseessä on vanha ranskalainen lajike.

Pionin istuttajan tyttären tytär sai äidiltään tietää että pioni on istutettu tälle pihalle vuonna 1957 ja että juuret oli saatu jostakin Karjaan puolelta. Hevoskastanja, minkä varjosta nostin yhden juurakon, oli silloin vielä ihan pieni. Tämähän ei vielä vie meitä pitkälle kun mistään ei oikein löydy kuitenkaan samanlaista. Eli alkuperäinen taimi on luultavasti tuotu Suomeen hyvän aikaa ennen vuotta 1957, kun siitä on silloin jo liiennyt jakotaimiakin. Tämä pionihan ei tee siemeniä, joten ainoa tapa lisätä sitä on jakaa juuria. Ja lisätuntomerkkeinä mainittakoon että tämä tekee rutkasti sivunuppuja ja kukkii ihan heinäkuun alussa. Eikä houkuttele muita kuin muurahaisia ja hämähäkkejä, vaikka tuoksuu huumaavan hyvälle.

Meidän talon nimi on vähän tylsä kukkaselle, niin olkoon tuo sitten toistaiseksi 'Armidan timantti', koska istuttajansa kuulemma kohteli sitä kuin timanttia. Salapoliisihommat siis jatkuvat. Minähän en vielä luovuta!

pionihämppis

Ikivanha pioni?

Innostuin taas unohdettuna ostamani puutarhan mystisestä pionista kun eräs lukija otti minuun yhteyttä ja kertoi istuttaneensa samanlaisen pionin joskus pikkutyttönä ja etsineensä samanlaista pitkään. Olen yrittänyt pitkään selvitellä sen nimeä, mutta koska kyseessä on pioni, se on hiukan hankalaa kun ulkonäkö voi muuttua paljonkin maaperän ravinnepitoisuuksien mukaan.

Ostimme siis ikivanhan mummonmökin vuonna 2008, jonka pihapiiristä voi löytää melkein kuinka vanhoja puutarhakasveja tahansa. Ainakin viimeisimmän 150-vuoden ajalta. Mitä nyt melko vaatimattoman parituvan pihaan on voinut päätyä. Emme tienneet yhtään mitä puutarhassa on koska kaupat tehtiin talvella. Ensimmäinen ajatukseni oli että haluaisin sinne ehdottomasti pioneita. Sitten keväällä kitkin vuorenkilpeä pois kukkapenkistä ja sen alta paljastui useampiakin pionilajikkeita. Tarhapionia ja ilmeisesti jotakin pikkuruista lajiketta jota en ole vielä saanut kukkimaankaan, tummempaa ja kirkkaampaa, matalaa... Niistä kuitenkin yksi on ehdottomasti ylitse muiden. Se on vaalein, korkein, isoin, aivan täysin huumaavan tuoksuinen kermakakkutaideteoksen esikuva. Siinä on hentoa vaaleanpunaista, sitten rypytetympää kermanväristä terälehteä ja keskellä vielä hiukan fuksiaa. Toisinaan kukat voivat olla myös melkein kokonaan valkoisia, mutta harvemmin. Siemeniä se ei tee. Ja korkeutta lienee metrin verran. Kukat eivät ole niin isoja kuin nykyisissä kerrotuissa, mutta niin painavat kuitenkin niin että se pitää tukea. Tuoksu on aivan mahtava! Sekoitus kieloa ja ruusua. Tuon aina kukkimisaikaan niitä maljakollisen sisään tuoksumaan.

Tontilla oli kolme juurakkoa. Yksi melko iso joka oli jäänyt hevoskastanjan varjoon, täysin hiekkaiseen maahan. Se ei kukkinut, mutta pelkkä hengissä pysyminen oli jo pieni ihme, koska hevoskastanjan varjossa ei elä nurmikkokaan. Hevoskastanja oli 60-vuotias, joten oletan pionin olleen paikalla ennen puuta. Muuten se ei varmaan olisi päässyt kasvamaan niin isoksi. Saattaa olla että se kukkii 1950-luvulla otetussa ilmakuvassa. Varmuudella se on kai 60-70-luvulla otetussa valokuvassa talon edessä. En ole kuitenkaan täysin varma sen paikasta. Varjoon jääneen juurakon jaoin 2008 syksyllä. Siitä tuli lähemmäs 30 reilun kokoista jakotainta jotka istutin purkkeihin, naapuriin ja loput kukkapenkkiin varastoon. Jakelin niitä kaikille tutuille, vähän tuntemattomillekin, ja myös eräälle talostamme kotoisin olleelle joka oli haikaillut niiden perään. Talon entisen emännän tyttären tytär kun sanoi äitinsä muistelleen hienoja pioneita! Hauska sattuma, tosin pieni on kyläkin! Ja tosiaan melkeinpä ainoa kukka, minkä itsekin muistan lapsuudenkotini puutarhasta, oli pioni!

Toinen juurakko oli vuorenkilpien keskellä. Se on ehkä hiukan vajaa metrin halkaisijaltaan ja sen annan varmaankin olla melko kauan vielä kokonaisena. Kaikki nämä kuvat on otettu sen kukkasista. Maa missä se elelee on hyvinhyvin hiekkaista multaa. Todella kevyttä ja läpäisevää. Ja rinteessä. En usko että sitä olisi lannoitettu vuosikymmeniin. Paitsi että laitoin siihen yhtenä vuonna hevoskastanjan kuivunutta lehteä katteeksi. Talon luoteispuolella se saa hiukan aamuaurinkoa ja pikkuisen enemmän iltaa.

Kolmas juurakko on kitunut autonrenkaassa aika pitkään. Sain sen jumpattua ulos ja istutin sorakasan päälle ja laittelin hiukan multaa kaveriksi. Pari vuotta siinä oltuaan se teki jopa kukan, mutta tekee vielä vähän miniatyyrikukkasia ja ohukaisia varsia. Luulisin sen kyllä elpyvän, mutta se on ensi syksyn jakolistalla. Jos sitä nyt saa edes jaettua kunnolla. Katsotaan sitten.

Kokosin tähän suunnilleen kaikkia erilaisia kukkamalleja mitä olen nähnyt sen tekevän. Itse päädyin salapoliisityössäni lajikkeen olevan joko 'Couronne D'Or' (1873) tai 'Chestine Gowdy' (1913). Uusin saamani ehdotus oli 'Noemie Demay'. En kuitenkaan osaa vertailla niiden ominaisuuksia, vaan pelkästään ulkonäköä, mikä on ihan mahdotonta. Olisi kumminkin kivaa tietää nimi tarkasti, mikäli se on pionien vaihtuvien kauppanimikkeiden takia edes mahdollista. Mikään tällä hetkellä suomessa myynnissä oleva se ei varmaankaan ole. En ole ainakaan löytänyt kovinkaan vastaavaa vielä. Jos jollakulla on hyviä ehdotuksia salapoliisihommani jatkon kannalta, tai vaikka vinkata joku pionimysteereistä innostunut asiantuntija, niin viestiä vaan tulemaan. Ehdotuksia ja arveluja voi kirjata paitsi tähän alle, myös mun sähköpostiin minttu@lehtovaara.fi.

Olen innostunut etenkin vanhoista pionilajikkeista. Joten jos jotakuta kiinnostaa, voin tehdä syksyllä vaihtokauppoja erikoisten pionien juurenpätkistä. Yleisimmät tapaukset ja puuvartiset jää tästä lähin kauppaan, nämä erikoisemmat lajit on mielenkiintoisempia. Tai maatiaisemmat. Puuvartisia olen kokeillut pari, mutta niitä on pitänyt kiikuttaa takaisin myyjälle juurien puutteen vuoksi ja se ainoa missä oli juuret, kuoli ensimmäisenä talvena. Nämä on kuitenkin pärjänneet jo pitkään pelkässä hiekassa ja täydellisessä varjossa, sorrossa ja puristuksessa, eikä ne edes vaikuta kuolettavasti kärsineiltä. Viime vuonna investoin juhannuspioniinkin, nyt vaan kyttäillään innokkaana josko sekin kukkisi jo. Tämä harrastushan on kyllä ihan loputon suo!

Jatkoa täällä!

Ehkä värikkäin kaikista. Olisko lintu ylilennollaan lannoittanut kyseisen kohdan juurakosta :D

Tämän enempää mitään suvunjatkamisvehkeisiin viittaavaakaan en muista näissä oikein nähneeni. En ole kyllä repinyt yhtään kappaleiksi, mutta läpivalaisin kerran yhden =) Mutta siemeniähän tämä ei tee lainkaan.
Näin yksinkertaista en ole nähnyt toista.

Tämän päivän kukat

Sain uuden kameran, piti vähän testailla.

Taalainmaankoivu

Vuohenputki

Tarharaunioyrtti

Ruskolilja?

Edesmennyt tarhaidänunikko

Rohtovirmajuuri

Krista

'Krista'

Tässä se nyt on. Kukkii ja on tallessa. Yksi mummoni monivuotisista orvokeista, joka on setäni mukaan luultavimmin jo hukkunut mummin vanhasta pellosta. 'Krista' on ihan tasaisen värinen ja ikäänkuin samettinen pinnaltaan. Kovin kaunis pieni orvokki. Ei kuitenkaan varmaankaan yhtä kestävä, tai ainakaan rönsyävä, kuin 'Tuuloksen tyttö' tai 'Tuuloksen tumma'.

Sitten on vielä mummini viimeiseksi jäänyt lajike. Väritykseltään aika hauska. Se jäi myös nimeämättä häneltä. Sovimme että se on mummin mukaan 'Elsa Matilda'. Löysin jo orvokeille oman peltotilkun. Kunhan saan varjostusta sinne hommattua, kokeilen josko onnistuisin näitä jakamaan ja säilömään onnistuneesti. Ne eivät pidä savimaasta, joten kokeilen eniten hiekattuun penkkiin, jos siellä eläisivät ja menestyisivät.

Tuuloksen tyttö

Mummini monivuotinen orvokkilajike, "Tuuloksen tyttö", elää edelleen ainakin minun kukkapenkissäni mummin vanhan pellon lisäksi. Ällistyksekseni törmäsin viitisen vuotta sitten johonkin aikakauslehteen, jossa sitä mainostettiin erittäin kestäväksi suomalaiseksi lajikkeeksi. Eli se elänee myön monissa muissakin kukkapenkeissä. Sitähän myytiin huippuvuosina kovinkin paljon. Pienen kukkatilan mittakaavalla. Puoli mummin peltoa oli orvokeilla. Niitä meni kasvatettavaksi taimitarhoille ja suoraan ostajan ovellekin. Toinen laji, "Tuuloksen tumma", oli myös mummini lajike. Molemmat kukkivat jo, ja koko kesän oikeastaan. Lisäksi kukkapenkistäni löytyy pari uutta lajiketta, mitä mummini ei ehtinyt nimetä, sekä purppuraisempaa kristaa. Olenkin moneen kertaan miettinyt että pitäisikö niille tehdä oma pelto ja alkaa viljelemään. Monivuotinen orvokki kun ei ole kovin hyvin edustettuna taimistoissa. Niiden lisääminen oli haasteellista taimitarhoille. Ehkä mummin opeilla onnistuisi.

'Tuuloksen tyttö'

'Tuuloksen tumma'

Unohdetun puutarhan asukkaat

Ostimme torpan talvella 2008 ja puutarhan kuin sian säkissä. Pihapiiri on satoja vuosia vanha joten täältä löytyikin kyllä mielenkiintoisia asukkaita kun harrastin hieman valikoivaa kitkemistä siellä täällä. Ensimmäisenä vuonna nyhdin rikkaruohoa ja vuorenkilpiä. Sekä tein löytöjä. En niinkään istuttanut paljoa mitään. Kaksi riviä perunaa, nekin vinoon. Muutaman kasvin siirsin mummolasta. Keskityin vain tekemään löytöjä ja punomaan suunnitelmia.

Huikeimpia unohdetun puutarhan asukkeja ovat pionit! Vuorenkilpiviidakon alta ja hevoskastanjan varjosta löytyi valtavia pioninjuurakoita, halkaisijaltaan lähemmäs metrinkin. Hevoskastanjan läpitunkemattomassa varjossa olleet eivät kukkineet enää valon puuttuessa, mutta vuorenkilpien alla olevat kukkivat kyllä mahtavasti! Ikinä en ole osannut arvatakaan miten huumaava tuoksu voi pionissa olla. Aivan kuin ruusu ja kielo yhteensä potenssiin sata ja kaiken kruunaa kermakakkumainen ulkonäkö. Aivan uskomattoman hienon näköisiä kukkia! Ja laji on takuulla ikivanha. Käsittääkseni tuon kokoisia juurakoita ei alta viidenkymmenen vuoden kasva. Hevoskastanjakin oli noin 60-vuotias, ja pionit lienevät vanhempia asukkaita. Lisäksi löytyi kahta muuta lajia pioneita, mutta ne vaikuttavat melko tavallisilta tarhapioneilta ja luultavasti aika paljon uudemmilta. Lisäksi juolavehnän keskeltä löytyi ihan pienenpieni "miniatyyripioni", jonka odottelen joskus kukkivan. Se on ollut pienenpieni isossakin penkissä, mihin sen siirsin heinikosta.

Toinen uskomaton löytö löytyi tontin reunalta, haapojen keskeltä. Vanha mansikkamaa! Mansikat olivat täysin rikkaruohon saartamia ja ainakin kymmenen vanhan haavan varjossa. Siitä täytyi olla kauan kun ne on sinne unohdettu, mutta hyvin olivat jaksaneet sinnitellä. Kitkin rikkaruohoja ja kun mansikat kypsyivät, ne vähät, alkoi lajikin selvitä. Uskoakseni kyseessä on ukkomansikka. Olin tietämättäni etsinyt sitä vuosia, maailman makeinta mansikkaa. Meillä kasvoi niitä lapsuudenkotini pihalla ja suunnittelin jo meneväni varkaisiin, mutta tässä niitä nyt on, omalla pihallani.

Yksi mystinen pensas mietitytti pitkään. Vähän niinkuin karviainen, mutta ei piikkejä ja tumma marja aivan kuin mustaherukka, vähän saman makuinenkin. Luultavasti kyseessä on karukka. Kukkakin on outo. Puska ei ole järin iso eikä satoisa, mutta saa pysyä rauhassa paikallaan kun on niin outo, eikä muuten verso eikä leviä mihinkään. Kuvassa se on vielä hieman raaka, kypsänä aivan musta.

Puutarha tulvii uusia löytöjä joka vuosi. Mitä enemmän kitkee, sitä enemmän löytää. Pieniä uutuuksia löytyy vähän sieltä sun täältä. Palavaa rakkautta, ritarinkannusta, akileijoja, liljoja, narsisseja.