Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurkut. Näytä kaikki tekstit
torstai 27. kesäkuuta 2013
Kurkkuja! Ihanaa! Kurkkuja!
Nyt on se aika vuodesta kun kurkut saa unohtaa kauppaan, sillä nyt niitä saa kotipihasta säkkitolkulla! Ja nämä ovat niiiiin hyviä verrattuina kaupan vetisiin ja mauttomiin massatuotantokurkkuihin. Viime vuoden koemaistelun perusteella valkkasin lajikkeeksi rapean ja maukkaan 'Tasty greenin', joten koko kurkkuhuone on nyt täynnä noita ihania piikikkäitä luomukurkkuja. Ötökätkään eivät ole riivanneet tänä vuonna. Kuumuus ehkä hiukan, koska kastelija on laiska.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Ehkä nyt voi jo alkaa miettimään siemenhankintoja
![]() |
| Ennestään löytyy paljon kaikenlaista |
Olen tahallani vetkutellut siementenostoasioissa. Minulla ei ole kovinkaan paha kiire, koska en tykkää esikasvattaa paljoa mitään. Se on hankalaa, kun ehdin jo tappaakin taimet tai sitten halla tappaa. Tai sitten siemenet vaan homehtuvat ennenkuin kasvavat mihinkään. Samoin muurahaishyökkäys esikasvatusikkunalaudalle ei ihan innosta. Ne kun kuskailevat multaa johonkin. Täällä etelässä käy hyvin suorakylvää monta "esikasvatettavaa" kasvia. Esimerkiksi salkopavut ehtii hyvin tökkiä suoraan maahan. Kaaleja en enää kasvata viimevuotisen kirppa-epidemian takia. Tai kun noita siemeniä nyt tuolla on, niin ehkä voisi hiukan kokeilla ja päivystää pyretriinipullon kanssa kasvimaan reunalla.
Toinen ongelma on ison kasvimaan täyttäminen. Tähän asti perunalla on täytetty melkoisen iso osa, mutta se ei ole oikein meille sopiva viljelyskasvi. Maa on ollut niin pitkään viljelemättä että juurimato- rupi- ja rutto-ongelmat ovat nujertaneet minut. Pellossa on yksi kohta mistä tulee hyvää perunaa. Muualle sitä on ihan turhaa laittaa. Lisäksi sen menekki tässä taloudessa on tosi huono. Ei sitä montaa kertaa talvessa syödä.
Kuitenkin haluaisin pitää maan viljeltynä. Saattaa ella että vedän mansikkamaata kasvimaan ympäri. Ehkä ne muovit pitäisivät sivuilta hyökkivät rikkaruohotkin kurissa. Sain mansikkamuovia mummini vanhalta tilalta ihan kauhean määrän. Sitten tietty voisi laittaa auringonkukkia. Saisi linnuille ruokaa talveksi. Ja pistää herneet kasvamaan niiden varsia pitkin ylös! Ehkä menee liian villiksi jo? Tai sitten jotain kuituhamppua, niin pysyisi rikkaruohot ainakin kurissa ja maa puhdistuisi. Ehdotuksia otetaan vastaan. Pari aaria tuossa lienee täytettävää.
![]() |
| Viimevuotinen Häränsydän 619g |
Tomaatit ja kurkut täytyy tilata piakkoin, koska niitähän täytyy kyllä esikasvatella. Mutta ei ihan vielä, myöhemminkin ehtii. Niiden kanssa tykkään hiukan hifistellä, enkä ainakaan viisi tuhlata aikaani minkä tahansa lajikkeiden kasvatukseen. Niin monta valjun makuista tomaattia on tullut joskus kasvateltua. Häränsydämet on jo valmiina, vielä pitäisi parit lajikkeet tilailla. Sungoldia ainakin. Kurkuissa suosin luomumalleja tästä lähin. Ne on paremman makuisia ja menekki oli paljon parempi kuin jalostetummilla kavereillaan.
Ennestään on paljon siemeniä. Mangoldit, porkkanat, sellerit ja salaatit. Pavuista salkopapuja on ja muista en tiedä viitsinkö niin kasvatellakaan kun kuraantuvat. Ainiin! Herneet! Ydinherne 'Aamisep' on ollut paras kasvultaan ja menekiltään, joten sitä laitetaan ainakin kaksi aitaa ja ehkä yksi aita sokerihernettä. Niillä ja tomaateilla on ehkä kaikista paras menekki. Sesonkiaikaan saan raahata kahta kiljuvaa poikaa sisään herneaidalta kun ne ei itse luovuta ikinä. Birk hämmästytti monia viime vuonna torillakin kun veti itkupotkut vihannesmyyjän hernepöydän edessä ja karjui: "ÄITII!!!! OSTA MULLE PAPUJAAAA!!!".
Lisäystä: Kesäkurpitsat unohtui! Tein vihdoin tilauksen ja pusseja pitäisi kolahtaa postiin tänä vuonna vain 18 kpl. Mopo ei siis lähtenyt ihan käsistä. Heräteostoksena paprikat ja chilit. Niitä en ole aiemmin harrastellutkaan.
![]() |
| Koirakin syö niitä suoraan aidasta. |
Tunnisteet:
kasvihuone,
keittiöpuutarha,
kurkut,
siemenet,
tomaatti
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Nythän on varsinainen tomaattisesonki!
![]() |
| 'Sungold' |
Kurkuistakin voi jo kommentoida enemmän kuin alkusesongista. Luomut 'Tasty greenit' ovat olleet paljon suositumpia, koska ne ovat maukkaampia. Piikikkyyskään ei haittaa kun ne voi silpasta talouspaperilla pois. Ja siinä missä hybridi 'Saladin F1' on jo aivan vainaa ollut kuukauden päivät, luomukurkku senkun tekee kurkkuja. Se on siis paljon kylmänkestävämpi. Kurkkuhuonetta ei ole eristetty juurikaan ja katon rajalla on isoja rakoja joten jossakin kennohuoneessa voisi olla lämpimämpi. Ensi vuonna laitan koko huoneen luomupiikkikurkkuja.
![]() |
| 'Häränsydän' |
![]() |
| 'Sungold' |
![]() |
| 'Tasty green' |
![]() |
| 'Saladin F1' |
![]() |
| 'Tasty green' |
lauantai 8. syyskuuta 2012
Hirveän iso jättitomaatti!
Ennätys meni rikki! Viimevuoden isoin häränsydän oli puolisen kiloa, tämä on jo 619g!
Siitä sitten vaan soppaa tai muhennosta vääntämään... Pieniä keltaisiakin vielä riittää onneksi. Ne toimii meidän poikien karkkeina. Kurkkuja on tänä vuonna tullut valtavasti ja tulee vielä lisääkin. Naapurit varokoon, saateteaan lähteä tästä jakelureissulle.
Siitä sitten vaan soppaa tai muhennosta vääntämään... Pieniä keltaisiakin vielä riittää onneksi. Ne toimii meidän poikien karkkeina. Kurkkuja on tänä vuonna tullut valtavasti ja tulee vielä lisääkin. Naapurit varokoon, saateteaan lähteä tästä jakelureissulle.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Nyt me ollaan kurkkuomavaraisia!
![]() |
| luomukurkku 'Tasty green' ja hybridi 'Saladin F1' |
Nyt on tullut se hetki että enää ei tarvitse kaupasta kurkkuja kotiin kantaa. Näitä tulee jo enemmän kuin jaksaa syödäkään. Ja sitten kun niitä tulee, niitä tulee! 7 kasvia tekee jo niin paljon kurkkuja että loppujen lopuksi kaikki vieraat ja naapuritkin hukutetaan niihin. Kurkkuhuoneessa on kahta sorttia kurkkuja. Juholan puutarhan 'Tasty green' -luomukurkkuja ja Isoäidin kasvien siemenistä kasvatettuja 'Saladin F1' -kurkkuja.
Luomukurkut on kivoja tietty koska suosin muutenkin luomua. Ne maistuvat pihtihäntäisillekin keskimäärin paremmin kuin toiset. Ne ovat myös melko piikikkäitä. Talouspaperilla saa piikit kuitenkin hyvin vetästyä pois, ja sivuhaaran sivuhaaran kurkuissa niitä pitäisi olla jo paljon vähemmän. Satoa tulee ainakin yhtä paljon molemmista.
Saladin F1:ssa ei ole piikkejä. Tämä hybridi on ehkä helpompi kasvattaa, tosin ne ovat hieman hitaampikasvuisia. Tuholaiset eivät kuitenkaan näitä juuri riivaa. Sen lehdet ovat paljon isommat ja niitä on pihtihäntäiset pureskelleet vähemmän. Toisaalta eipä korkeus välttämättä mikään meriitti ole, kunhan tekee kurkkuja. Niitä alkaa tulla hitaammin kuin toisista, mutta nyt näyttäisi olevan tulossa PALJON!
Mausta on ehkä hankala sanoa juuta tai jaata kumpi on parempi. Ne ovat erilaisia kyllä. Luomut ovat hieman kuivempia, rapeampia ja makeampia, toiset taas isompia ja mehukkaampia. Silti nekin ovat kovin maukkaita jos vertaa kaupan "kurkkuihin". Kummallekin kaupan kurkut kalpenee aivan mennen tullen. Ihmettelenkin miksi kaupan kurkut on niin tavattoman mauttomia. Ennenkuin aloin kasvattaa kurkkuja, luulin ettei kurkut maistu miltään, mutta tokihan ne maistuu! Erinomaisen hyville!
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Mä en ala! Tai vedän ainakin kohta itkupotkuraivarit!
No en sentään, hetken aikaa kyllä meinasin. Kurkkuhuoneessa on tihulainen joka syö kurkkuja kunhan ne ensin kellertyy. Muita jälkiä vihannespunkista ei näy ja vain yhden kasvin kurkkuja syödään. Se pitäisi kai hävittää. Alkuja on valtavasti, toivottavasti saan pelastettua ne. Yksi kurkku on tästä kasvista saatu jo syötäväksi asti. Illalla isken pyretriinin kanssa kimppuun. Jos se ei tuota toivottua tulosta, hävitän koko kurkun ennen uusintakäsittelyä.
Nämä öttiäiset ovat mustia, ehkä millin pituisia, ei sitäkään. Kunnon kuvaa en saa ilman hillitöntä makroa. Tai sitten ne on vaan niiden öttiäisten kakkoja mitä jäljelle jää. Nimittäin niin pienten otusten ei luulisi pureskelevan tuommoisia pikku reittejä. Mitään seitejä ei löydy mutta vanhoissa lehdissä on kyllä reikiä. Nokkosvettä suihkuttelin muutama päivä sitten, se ei auta.
Nämä öttiäiset ovat mustia, ehkä millin pituisia, ei sitäkään. Kunnon kuvaa en saa ilman hillitöntä makroa. Tai sitten ne on vaan niiden öttiäisten kakkoja mitä jäljelle jää. Nimittäin niin pienten otusten ei luulisi pureskelevan tuommoisia pikku reittejä. Mitään seitejä ei löydy mutta vanhoissa lehdissä on kyllä reikiä. Nokkosvettä suihkuttelin muutama päivä sitten, se ei auta.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Kurkkuhuone!
Nyt hieman jo värikkäämpi kurkkuhuone alkaa jo olla melko hyvin kasassa. Tämä kasvihuone on tehty kerrostalon vanhoista ikkunoista ja rakennukselta jääneistä jämistä, sekä muilta yli jääneestä paneelista. Osa maaleistakin on vanhoja pellavaöljymaaleja jotka kuorin ja joita hiukan elvyttelin uudella öljyllä. Tummempi vihreä oli ostettu keittiöön, mutta se oli väärän värinen. Vaaleampi löytyi navetasta. Uutta, tätä varten ostettua, on vain valokate ja ulkomaali. Ulkomaalivalinta meni aivan metsään. Se on Tikkurilan Tehoa ja niin hankalaa on levittää ja tarvitaan monta kerrostakin, eli ei se sen halvemmaksi tule. Haisevaa tahmaa. Yök. Olisi maksanut vaivan käydä ostamassa kunnon pellavaöljymaalit niin hermotkin olisi säästyneet ja yksi kerros peittänyt. Ovi on vanha ja todella kulahtanut. Se kaipasikin jo piristystä.
Vielä kunnon sohva niin täällä voi jo melkein asua!
![]() |
| punoin narut löyhästi kierteelle ja ripustin kattoparruihin |
![]() |
| ensimmäinen kurkku |
![]() |
| amppelimansikkakin tekee jo satoa |
![]() |
| Bongarin apuväline ja silmänruokaa. Löytyi joskus kirjakaupasta. |
Tunnisteet:
kasvihuone,
kurkut,
maalit,
rakentaminen,
vanhat ikkunat,
ylijääneet rakennustarvikkeet
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Kurkkuhuoneen alku
Oli kasa vanhoja ikkunoita, ovi, rakennukselta jääneitä jämiä ja hiukan uutta valokatetta sekä maalia. Niistä tuli pieni kurkkuhuone. Peltomaisemalla.
Kun saan värit pintaan, laitan sitten sen kunniaksi värikuvia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













































