Lasten kanssa on välillä hauska käydä metsäretkellä. Asumme täällä
vuorien välissä, joten käytiin katsastamassa ihan vaan kalliota. Tämä ei
näytä tielle näin hienolta, toki korkealta kuitenkin. Sen toinen puoli
on tien toisella puolella parin sadan metrin päässä. Kallio on ikäänkuin
katkennut keskeltä. Jäljelle on jäänyt kaksi pystysuoraa seinää.
Todella korkeita sellaisia. Välistä on varmaan aina mennyt tie, ja sitä
ennen kärrypolku. Kiertomatkaa harjujen takaa tulisi kilometritolkulla.
Nämä mäet ovat niin korkeita että ukkoset usein kiertävät meidät niiden
takaa. Monesti olen katsellut kuinka parin kilometrin päässä myrskyää
ja meillä on ihan selkeää. Siihen parin kilometrin matkalle mahtuu kolme
korkeaa mäkeä. Tämä on toinen mäki. Kutsun niitä vuoriksi koska ne ovat
melko korkeita. Mäki kuulostaa vähättelyltä.
Paikka on niin
jännän oloinen että se on varmaankin ollut joskus joku pyhä paikka.
Kallion laella on vielä ihan reunalla valtava kivenmurikka, joka näyttää
siltä että se voisi pudota. Vesi virtaa muutamasta kohdasta alas
liristen ja pystysuora seinä muuttaa puheäänenkin kaikuvaksi. Birk
tykkää soittaa huuliharppua. Täällä se kuulostaa erityisen hienolta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vierailukohde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vierailukohde. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. lokakuuta 2012
Retki hienolle kalliolle
lauantai 29. syyskuuta 2012
Ruokamarkkinat Mangs gårdissa
Mentiinpä tänään ruokamarkkinoille, mutta ruoka jäi hiukan sivuseikaksi. Kohokohta oli heinäpaalin päältä heinäkasaan hyppely ja lampaiden ruokkiminen! Traktoreihin tutustuttiin myös innolla ja lopulta uskallettiin mennä korkealle puimakoneenkin penkkiin. Sitten pikaiset lohisopat, vohvelit ja sitten kiireesti takaisin lampaiden ja heinien luokse! Alpakoitakin olisi ollut, mutta ne olivat hiukan epäsosiaalisia ehkä, joten lampaat veivät kyllä kaiken suosion. En ehtinyt oikein näkemään mitään kun juoksin kuraisen pikkupojan perässä ja nostelin heiniä että hyppykasa pysyi kuohkeana.
torstai 17. toukokuuta 2012
Isompi aamuhilppasu Mustion linnan puistoon
![]() |
| Palomiehellä on aina Peltorit korvissa ettei nalkutus kuulu |
Kun oli tekemisen puute, päätimme lähteä tutkimaan lähiseutuja. Päädyimme pienestä sateesta huolimatta Mustion linnan puistoon tutkimusretkelle. Pitää mennä uudestaan paremmalla säällä. Nyt tuli ensimmäisen puolen kierroksen jälkeen lähtö kun alkoi sataa enemmän. Joku kerta varaan koko päivän ja käy samalla läheisellä Juholan taimitarhalla tutkimusretkellä.
| |
| lummepolku |
| ||
| Erityisen vaikuttava teos pikku palomiesten mielestä |
![]() |
| Oli pakko ihailla ränninasentajan duuneja. Harvoin on näin hauskoja rännejä missään. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















