Nokkosia 5km

Jospa pistäisinkin 51-tien varrelle kyltin "nokkosia 5km" ja niitä saisi itse poimia, niin tulisikohan joku? Tai saisiko edes eu-tukia? Nokkosten viljelyssä olen nimittäin hyvä. Ja nehän on todellista superfoodia. Ai niin, mutta niitä ei ole rahdattu maailman ääristä... No niitä on kuitenkin toisella puolella kasvimaata. Nuo ihanan helpot viljelykasvit levisivät mukavasti kun koko kasvimaa vispattiin ja juurenpätkiä lenteli reunalta keskemmälle. Nyt tilanne on ehkä vielä pelastettavissa jos saan juuret hyvin pois. Ne keltaiset lierot vaan on aika hankalia. Ja sitten kun porkkanoita kasvaa tiheästi, on nokkoset jo voittaneet kisan ja porkkananpoimija joutuu vaan kärsimään. Siis nyt eikun kitkemään! Kävin tarvikeheräteostoksilla. Piti ostaa nokkosenkitkentähanskat ja multaa, mutta mukaan sattui tietysti myös heräteostoksia.

 

Ilokseni huomasin että K-raudasta löytyi Nelsonin puutarhavälineitä, eikä ne olleet edes perikatoon vievän hintaisia. Kun nyt hieno multakauhakin on johonkin leikkeihin hukkunut, ajattelin kokeilla uutta punapilkullista kun kerran oli metalliakin. Josko kestäisi. Epäilen kyllä, mutta katsotaan miltä se näyttää syksyllä. Olenhan saanut talikoitakin kieroiksi koska olen selvästikin yhtä vahva kuin Peppi Pitkätossu. Myös paksua vihreää rautalankaa oli ilo löytää, kun sillä voi taivuttaa puiden oksia ilman maiseman pilaamista millään naruvirityksillä. Aiemmin sen saatavuus oli aika heikkoa, tai sitten en vaan löytänyt. Ja juuttinarua kuluu aina. Kauha tosin löysi heti uuden omistajan joka ilmoitti että en saa sitä edes lainata! Ehkä nyt saan käyttää sitä edellistä itse. Jos löydän sen.

 Hanskat toimi ihan kohtuullisesti nokkosen kitkentään. Tosin kämmenpuolelta vähän tuntui läpi, mutta ei kovinkaan häiritsevästi. Kämmenselän puolelta nuo yleensä polttaa läpi, mutta nämä joko eivät, tai sitten ei vaan sattunut osumaan pahasti. Muihin hommiin pitää kyllä hankkia jotkut vähemmän hiostavat. Näiden kumi ja hiki haisee aika kauhealle vaikka vielä ei ole edes kuuma tai edes oikeastaan hikikään. Eikä käsien pesukaan oikein auta. Ehkä pitäisi pestä hanskat. Tai laittaa pyykkipoika nenään.

Hidasta kevään tuloa

Nyt kun jo kurjetkin luovat mukavan kauhuleffamaista tunnelmaa kiekumalla viereisessä pellossa, on aika alkaa valmistelemaan kevään tuloa. Vaikka on luvattu vielä räntäsadetta, ryhdyn hommiin jos saan pojat huijattua auttamaan.
Birk auttaa ainakin arvioimalla puita. Mihin voi kiivetä siis. Ensimmäisenä toivomusluettelossa on omenapuu, joka on valitettavan pieni, mutta lupasin että siihen saa kyllä kiivetä joskus. Jänöpupuja varten viritetty verkko oli mennyt sumppuun kai lumen ansiosta ja taivuttanut oksat talven aikana liian kiinni puuhun, joten ryhdyin heti hommiin että saadaan kiipeilyoksat kuntoon. Kun omppupuuhun ei saatu lupaa vielä kiivetä, valitsi poikaseni seuraavaksi kohteekseen männyn joka on varmasti yli sata vuotta pitkälti, ja ilmoitti kiipeävänsä siihen. Epäilemättä, joku päivä! Pitäähän elämässä haastetta olla.

 

Kasvihuoneen sotkuissa riittääkin tekemistä, mutta ensiksi piti viime kesäisistä rucolan varsista päästä eroon jotta uudet pääsevät kasvamaan. Rucolan laitoin viime kesänä sattumalta kasvihuoneeseen ja muualla en sitä tästä lähtien enää kasvatakaan. Ei yhden yhtä reikää ilmaantunut lehtiin kun kirppa-pirulainen ei sinne löytänyt! Pitää vaihtaa mullat varovasti tomaateille. Ja ajattelin väsätä jonkun uuden residenssin kurkuille kun ne ilmeisesti riitelevät tomaattien kanssa samassa kasvihuoneessa. Luulisin sillä olevan osuutta asiaan etten ole saanut kovin maukkaita tomaatteja vaikka lajeja on ollut monta erilaista. Pellossakin on hurjasti tekemistä mutta hommaa helpottaa huimasti viime kesäinen hiekkaus ja sekoitus sekä se että onnistuin pitämään koko suurensuuren alan viljeltynä. Tänä vuonna pitää kyllä ainakin pottupellon osalta tutustua äidin peltomopoon jotta selkä säästyy.

toinen persoonani vahtii rucolan taimia

Purjot ei hyvältä näytä. Heh. Näistähän piti tulla suoria ja kauniita. Saas nähdä mitä vinkurapurjoja näistä tulee. Muurahaiset hyökkäsivät viime yönä joten taimikasvatus siirtyy kohta muihin tiloihin. Aika punoa juonia ja myrkyttää huonekasvit ja talon jalusta. Hyh, että inhoonkin niitä ja poikani on vieläpä salaliitossa muurahaisten kanssa. Eräänä vuonna lensi sokerit lattialle ja nykyään leivän murut. No onneksi niistä päästään kun siirretään kukkaset muualle. Kasvihuoneessa ne saa elää rauhassa.

Muovitonta ulkomaalausta

 

Saunamökin ulkomaalaustuotteenkin valintaa tehtiin pitkään ja hartaasti. Sauna kun on paljon isompi kuin pelkkä sauna, joten pintamaalaaminenkaan ei ole ihan halpaa. Saati jos se tuhoaa hirttä, jolloin huono valinta voi käydä yllättävän kalliiksi. Joku teollinen talomaali olisi pyhäinhäväistys, kun kauniista hirrestä on kyse. Lisäksi ulkolateksit ovat taloja aikoinaan niin paljon homehduttaneet, että ne eivät tule kyseeseen, vaikka muka nykyään hengittävät. En halua seiniini muovia, vaikka se olisikin öljymaalissa. Etenkään ulkopuolelle. Maalifirma kun tuskin kustantaa uutta taloa jos heidän maalillaan sen pilaan, joten hengittävyyden kanssa täytyy pelata varman päälle. Etenkin hirsitalossa. Siinä kun ei ole pintalautaakaan mikä olisi vaihdettavissa.

Halusimme väristä mielellään läpikuultavan, mutta jo yhden talven aikana hieman pilkuttuneet seinät olisi kaikki pitänyt pestä ensin homepesulla ja sitten sutia jollakin boorilitkulla. Pohjat ja öljykuultomaali taiesim. roslagin mahonki olisi myös kustantanut tietysti aika paljon. Ja vaatinut monta käsittelykertaa, kirosanoja ja jumiutuneita niskoja.
Punamulta oli yksi vahvoista vaihtoehdoista, kunnes törmäsin vanhan saunamökin vanhaan seinään ja sotkin hihani. Jouduin pesemään myös poikani haalarin. Uuden saunan edessä on oleskeluterassi, joten osumaa voi hyvinkin tulla. Tiedän että sen ei pitäisi sotkea, mutta en ihan satavarmasti siihen luota. Kai se vanhan saunan maali on hapertunut jotenkin vanhemmiten.
Petrooliöljymaali oli myös hyvän näköinen vaihtoehto, mutta ei niin kovin halpa, koska olisi vaatinut homeenestoaineenkin allensa. Eikä se petroolikaan ihan innostanut, maalille olisi kuitenkin riittänyt yksi käsittelykerta. Puhdas pellavaöljymaali taas on tuhottoman kallista ja työlästä tuossa mittakaavassa.

Niinpä pitkällisten etsintöjen jälkeen törmäsin rautavihtrilliin. Punamultamaalin homeenesto-osaan, joka ei ole kylläkään maali. Se harmaannuttaa puun ennenaikaisesti ja pitää homeet ja muut pöpöt loitolla. Eikä kaunis puu jää piiloon vaan muuttuu kauniin harmaaksi. Lisäksi hintaa koko talon käsittelyllä on murto-osa verrattuna mihin tahansa maaliin. Kuusi kiloa rautavihtrilliä koko taloon. Kilo 8 litraan vettä. Hintaa kilolla on 2-6€. Eikä sellaisessa seinässä viihdy homeet tai levät. Vanhatkin pilkut katosivat kuin tuhka tuuleen. Tätä ei voi kun ihmetellä miksi ei ole enemmän käytössä, mutta taas törmätään markkinatalouden ilmiselvyyteen. Eipä sen valmistaminen olisi järin kannattavaa millekään maalifirmalle, päinvastoin. Työskentelyssä ainoa "ongelma" on se ettei tulos näy heti. Mutta muutamassa tunnissa alkaa jo vähän näkyä. Seuraavana päivänä voi paikkasutia kohtia missä on lintsailtu. Lopullinen tulos alkaa valjeta vasta talven jälkeen. Hangesta heijastuva valo kun vasta kunnolla harmaannuttaa varjoon jääneet alueet. Tarjolla olevat työstöohjeet ovat ristiriitaisia. Toisen mukaan sitä voi ruiskuttaa, toisen mukaan ei. No me ruiskutettiin ja vedettiin harjalla päälle.

Ikkunanpielet on sudittu luottomaalillani, Allbäckillä. Sopivan sävyn sekoittelin itse kahdesta sinisen sävystä ja koska ulkolaudoista on kyse, mukaan laitettiin homeeneston vuoksi hieman sinkkivalkoista. Väri oli helppo sutia ja jo yksi kerros peitti hyvin. Lopputulos hukkuu nätisti maisemaan. 

sotkeentunut lankku mistä näkyy hyvin harmaa, sekä puhdas puu

Muovitonta maalausta

Vihaan lateksia! Siis pelkkä ajatuskin siitä että tuhoaisin uuden ja hienon puun imelän hajuisella muovimössöllä, saa minut ällötyksen valtaan. Se tuntuu inhottavalta kuivuessaan lähmäiseksi käsiin ja ajatus joka paikkaan sivellyistä muoviyhdisteistä ei ihan viehätä. Eiköhän muovia ole jokapäiväisissä elämissämme ihan riittävästi. Lisäksi sen levitys on mielestäni hankalaa. Se kuivuu ihan kesken kaiken ja haisee mielestäni kovin epäilyttävältä. Välineet voi heittää suoraan romukoppaan, niitä ei saa kunnolla puhtaaksi. Muovimaalipinta ei myöskään vanhene arvokkaasti, vaan repeilee suikaleina. En halua maalata tehdäkseni sen uudestaan taas vähän ajan päästä, vaan haluan että pinta on yhtä hieno ja upea, korkeintaan arvokkaasti ikääntynyt vielä ikuisuuksien päästä. Kunnon maali tulee näennäisestä kalleudestaankin huolimatta mielestäni halvaksi kun pintaa ei tarvitse uusia niin tiuhaan. Toisaalta haluan että talon joskus tuhouduttua jää jäljelle mahdollisimman vähän ongelmallista jätettä, jos mahdollista. Sama pätee niin väliseiniin kuin paistinpannuihinkin.

Niinpä siis olen hurahtanut luomumaaleihin. Ehdoton suosikkini on Allbäckin pellavaöljymaali. Ihmettelen miksi sellaista ei myydä jokaisessa rautakaupassa kautta maan. Melkolailla jokaisen maalifirman pellavaöljymaalitkin on tuhottu vähintään liuottimilla, ellei myös muoviyhdisteillä. Mutta tämä pellavaöljymaalipa kuivuukin yhtä nopeasti vaikka se ei sisällä muuta kuin pellavaöljymaalia. Sitä ei tarvitse ohentaa eikä läträtä pohjakerrosta varten. Senkun sutii vaan menemään. Tämä oli ehdoton valtti myös kun olin raskaana, sekä imetysaikana. Ei liuottimia eikä hengitysmaskia joka aina huonontaa kuitenkin hapensaantia. Maali kuivuu päivässä, viimeistään kahdessa. Eli se on myös yhtä nopea kuin liuottimelliset kolleegansakin. Tietty pellavaöljymaalin sutimiseen tarvitaan erinomainen sivellin. Pyöreä ja tarpeeksi tanakka. Maali pitää sutia tosi tiukkaan, siis ohueen, mikä vaatii hieman voimaa mutta lopputulos palkitsee. Pari, kolme kerrosta tarvitaan valmiiseen pintaan ja lopputuloksessa näkyy kauniisti siveltimen jäljet. Sillä saa halutessaan vanhan ja patinoituneen näköistä tai uuden ja tasaisen näköistä. Pensselien pesut voi myös tämän maalin kohdalla unohtaa, mutta samaa sutia voi kyllä käyttää pitkään. Jos on tarkoitus maalata lähiaikoina lisää, voi sudin upottaa vaan pellavaöljykippoon ja jatkaa siitä ilman mitään läträilyjä. Ainoana miinuspuolena on rättien ja papereiden itsesyttymisuhka, mikä on otettava huomioon. Samoin hiontapöly voi syttyä, sekin on hyvä muistaa. Jos oksia löytyy, ne pitää oksalakata sellakalla, mikä on spriiliukoista mutta haihtuu nopeaan kun pinnatkin on yleensä niin pieniä. Kuultavaakin sillä saa, mutta jos haluaa kuultonsa ilman siveltimenvetoja, voi pinnan vedellä pellavaöljyvahalla.

Ainoa mihin käytän kunnon myrkkymaalia, on lattialankkujen värjäys. Meillä on monta vahattua lattiaa jotka on pahasti patinoituneet meidän kiljusten herrasväen vaikutuksesta. Koiran kynnet ja lasten töminät on liikaa vahatulle männylle, siispä seuraavaksi kokeillaan maan vanhinta vielä tuotannossa olevaa öljymaalia, Permoa. Siinä ikävä kyllä on nykyään muoviakin, rautakauppiaan mukaan, mutta ei voi mitään kun parempaakaan vaihtoehtoa en ole löytänyt ja lattia on nyt vaan pakko maalata. Edellisen kodin lattia oli Permoa eikä tahraongelmaa ollut. Tämä maali on kuitenkin niin jytyä että kunnon liuotinnaamari on oltava, muuten pakenee taju ja en ihmettelisi vaikka ÄO:kin alenisi aimoharppauksin.
Ainakin Permon huoltomaalaus on mahdollista, toisin kuin värivahan. Se vaatisi vähintään koko lattian kunnon hionnan välissä koska läpikuultavuuden vuoksi sitä on mahdotonta kovin paljoa paikkamaalata siististi. Lisäksi en tykkää siitä kun lentelevistä mustikoista jääneet tahrat imeytyy vahaan ennenkuin ehdin kirosanaa lausua. Sitten kun lähestyn tahraa puhdistussienen kanssa, väri pakenee kuin taikaiskusta. Vahan siis, mutta mustikkatahra on ja pysyy kunnes olen huomaamattani hinkannut puusta siivun pois. Lopputulos: tahra on muuttunut puhtaaksi puuksi ja paistaa tummaksi vahatusta lattiasta kuin kuu yötaivaalla. Mustikkatippa olisi ollut huomaamattomampi. Lisäksi meillä näkyy missä on kuljettu. Sohvapöydän paikan näkee kyllä vaikka pöytää huoneessa ei enää olisikaan. Lattia on neljä vuotta vanha.