Tomaattikasvihuone

Tämä oli ensimmäinen kasvihuoneeni. Alennuksesta bongattu kennolevyhuone alumiinisokkelilla. Se oli yllättävän monimutkainen kasata. Varmaan lähemmäs viikon päivät sitä nyherrettiin. Se on paalutettu maahan kiinni, muuten se olisi jo jossakin muualla. Täällä nimittäin tuulee. Sen seiniä on haeskeltu milloin mistäkin ympäri kyliä. Ne pitäisi ruuvata kai kiinni, pelkät jouset ei riitä. Eräänä talvena isäni hiihti hakemaan yhtä seinää pellon toiselta puolelta ja toista naapurin ojasta. Jos tekisin nyt jotakin toisin, laittaisin paljon paremmat rikkaruohosuojukset siihen. Tähän laitettiin vain leikeltyjä multapusseja eikä niitä kiinnitetty kunnolla joten välistä aina repsottaa rikkaruoho jos toinenkin. Toisaalta seinäkään ei ole niin kovin tiivis. Yhdestä nurkasta sataa mystisesti sisään aina kunnon myrskyllä. Automaattikastelu reunimmaiselle taimelle!

Viime vuonna oli niin kuumaa että seinä piti ottaa päiväksi pois ettei 50°C yli sentään lämpenisi. Muutamaan kertaan unohtui avata ovi aamulla, niin sain hetken päästä juosta puutarhaletkun kanssa suihkuttamaan sitä viileäksi. Kattoluukkukin siinä on. Se aukeaa itsestään, mutta se ei lainkaan riitä helteillä. Ihan karmeimmalla paahteella laitan valkoisen huovan auringon puoleisen lappeen päälle.

Ensin kasvihuoneessa oli vain talosta puretuista ikivanhoista tiilistä pinotut laarit ja maalattia. Kunnes eräänä päivänä löysin kyykäärmeen lattialla olleesta multapussista mistä olin hetkeä aiemmin paljain käsin lappanut multaa ruukkuun. Niinpä kaivoin navetan uumenista isäni tuomat, arkkitehtitoimiston vanhat, näytekaakelinpalaset ja raksalta jäljelle jääneet sementit ja saumauslaastit. Suunnilleen jokainen kaakeli on eri värinen. Tein huonon pohjan, joten lattia ei ole kovin priimakuntoinen, mutta kivempi kuitenkin kuin maalattia. Ainakin hauskempi, eikä käärmeitäkään ole näkynyt.

takana oikealla oleva pöheikkö on rucolaa

Aiemmin kasvihuoneessa kasvoi kurkkuakin, mutta kurkkuhuoneen valmistuttua se on nyt täysin tomaattien ja yrttien valtakuntaa. En ole onnistunut kasvattamaan mielestäni tarpeeksi makeita tomaatteja. Monia lajikkeita on ollut kyllä, joten päätin vielä varmuudeksi siirtää kurkut muualle, niitä kun mainitaan usein epäsopivina kumppanuuskasveina toisilleen. Tänä vuonna lannoitan ne luomutomaattilannoitteella, ettei siitäkään pitäisi olla sitten kiinni. Aiemmin niille on roiskastu milloin mitäkin ja varmaankin aivan liian vähän. Olen myös kastellut niitä illalla, mikä ilmeisesti aiheutti halkeilua, joten nyt alan kastella niitä aamuisin niin kosteus pitäisi olla sitten tasaisempi. Tomaatin kaverina pitää ehdottomasti kasvattaa basilikaa. Ne ovat hyviä kumppaneita, suojaavat tuholaisilta. Lisäksi rucola kasvaa täällä monivuotisena koska avomaalla kirpat syö ne. Täällä se kasvaa aiemmin niin isoksi ettei kirpat enää sitä tapa. Muutama salviakin on tänne rantautunut.

Viime vuonna ihanan satoisa ja erittäin makea oli oranssi kirsikkatomaatti 'Sungold'. Niinpä sitä piti tietenkin laittaa tänäkin vuonna kasvamaan. Mahdollisimman paljon. Birkin sain monesti kantaa huutavana ja sätkypotkivana sen luota pois. Poika kun olisi syönyt raakileetkin.

Toinen aika satoisa, jättitomaatteja tekevä 'Cuor di Bue' eli Häränsydän oli myös ihan ok, mutta jotenkin niistä tuli hieman vetisiä. Lajike on myös selkeästi jauhoisempi. Ehkä ruoanlaittoon erinomainen. Varmaankin vesi-lannoitussuhde oli vinksallaan. Luonnehdinta "isohko" ei kyllä ihan täsmää. Näistä tuli jättiläisiä! Suurin tomaatti viime vuonna oli yli puolikiloinen! Laitoin näitä tänä vuonna vähemmän ja yritän saada pienempiä tomaatteja senkin edestä.

viime vuotinen häränsydän pienimmästä päästä

'Garden pearl' kukkii ensimmäisenä

Sitten koska kasvihuoneen tilat on niin rajalliset, pistin myös amppelitomaatteja. 'Garden pearl' kasvaa ainakin lupaavasti ja kukkii jo, joten jää nähtäväksi mitä niistä tulee.

Neljäntenä ajattelin vielä kokeilla avomaantomaattia, mutta sitten en kuitenkaan uskalla istuttaa niitä oikein mihinkään kun pelkään että ne ovat liian lähellä perunoita ja että rutto vie nekin. Viime vuonna meni moni hyvä kirsikkatomaattikilo roskiin kun potturutto vetäisi ne yhdessä yössä mustiksi. Ne olivat kyllä kovin lähellä perunaa, mutta kuinka kaukana on riittävän kaukana? No pitää vaan huomenna laittaa ne johonkin kasvamaan. Nyt ne ovat aivan liian pienissä purkeissa. Ehkä laitan ne isoihin ruukkuihin ja saunan terassille, mikä ei ole pottumaan lähellä. Tai sitten yhden sinne, toisen tänne. Lajike on 'Tamina', joka on hiukan erikoisempi. Lehdet ovat kuin perunalla.

'Tamina'

Kurkkuhuone!

Nyt hieman jo värikkäämpi kurkkuhuone alkaa jo olla melko hyvin kasassa. Tämä kasvihuone on tehty kerrostalon vanhoista ikkunoista ja rakennukselta jääneistä jämistä, sekä muilta yli jääneestä paneelista.  Osa maaleistakin on vanhoja pellavaöljymaaleja jotka kuorin ja joita hiukan elvyttelin uudella öljyllä. Tummempi vihreä oli ostettu keittiöön, mutta se oli väärän värinen. Vaaleampi löytyi navetasta. Uutta, tätä varten ostettua, on vain valokate ja ulkomaali. Ulkomaalivalinta meni aivan metsään. Se on Tikkurilan Tehoa ja niin hankalaa on levittää ja tarvitaan monta kerrostakin, eli ei se sen halvemmaksi tule. Haisevaa tahmaa. Yök. Olisi maksanut vaivan käydä ostamassa kunnon pellavaöljymaalit niin hermotkin olisi säästyneet ja yksi kerros peittänyt. Ovi on vanha ja todella kulahtanut. Se kaipasikin jo piristystä.

Vielä kunnon sohva niin täällä voi jo melkein asua!

punoin narut löyhästi kierteelle ja ripustin kattoparruihin

ensimmäinen kurkku

amppelimansikkakin tekee jo satoa

Bongarin apuväline ja silmänruokaa. Löytyi joskus kirjakaupasta.

Kurkkuhuoneen rakennuksesta täällä!

Muovitonta ulkomaalausta

 

Saunamökin ulkomaalaustuotteenkin valintaa tehtiin pitkään ja hartaasti. Sauna kun on paljon isompi kuin pelkkä sauna, joten pintamaalaaminenkaan ei ole ihan halpaa. Saati jos se tuhoaa hirttä, jolloin huono valinta voi käydä yllättävän kalliiksi. Joku teollinen talomaali olisi pyhäinhäväistys, kun kauniista hirrestä on kyse. Lisäksi ulkolateksit ovat taloja aikoinaan niin paljon homehduttaneet, että ne eivät tule kyseeseen, vaikka muka nykyään hengittävät. En halua seiniini muovia, vaikka se olisikin öljymaalissa. Etenkään ulkopuolelle. Maalifirma kun tuskin kustantaa uutta taloa jos heidän maalillaan sen pilaan, joten hengittävyyden kanssa täytyy pelata varman päälle. Etenkin hirsitalossa. Siinä kun ei ole pintalautaakaan mikä olisi vaihdettavissa.

Halusimme väristä mielellään läpikuultavan, mutta jo yhden talven aikana hieman pilkuttuneet seinät olisi kaikki pitänyt pestä ensin homepesulla ja sitten sutia jollakin boorilitkulla. Pohjat ja öljykuultomaali taiesim. roslagin mahonki olisi myös kustantanut tietysti aika paljon. Ja vaatinut monta käsittelykertaa, kirosanoja ja jumiutuneita niskoja.
Punamulta oli yksi vahvoista vaihtoehdoista, kunnes törmäsin vanhan saunamökin vanhaan seinään ja sotkin hihani. Jouduin pesemään myös poikani haalarin. Uuden saunan edessä on oleskeluterassi, joten osumaa voi hyvinkin tulla. Tiedän että sen ei pitäisi sotkea, mutta en ihan satavarmasti siihen luota. Kai se vanhan saunan maali on hapertunut jotenkin vanhemmiten.
Petrooliöljymaali oli myös hyvän näköinen vaihtoehto, mutta ei niin kovin halpa, koska olisi vaatinut homeenestoaineenkin allensa. Eikä se petroolikaan ihan innostanut, maalille olisi kuitenkin riittänyt yksi käsittelykerta. Puhdas pellavaöljymaali taas on tuhottoman kallista ja työlästä tuossa mittakaavassa.

Niinpä pitkällisten etsintöjen jälkeen törmäsin rautavihtrilliin. Punamultamaalin homeenesto-osaan, joka ei ole kylläkään maali. Se harmaannuttaa puun ennenaikaisesti ja pitää homeet ja muut pöpöt loitolla. Eikä kaunis puu jää piiloon vaan muuttuu kauniin harmaaksi. Lisäksi hintaa koko talon käsittelyllä on murto-osa verrattuna mihin tahansa maaliin. Kuusi kiloa rautavihtrilliä koko taloon. Kilo 8 litraan vettä. Hintaa kilolla on 2-6€. Eikä sellaisessa seinässä viihdy homeet tai levät. Vanhatkin pilkut katosivat kuin tuhka tuuleen. Tätä ei voi kun ihmetellä miksi ei ole enemmän käytössä, mutta taas törmätään markkinatalouden ilmiselvyyteen. Eipä sen valmistaminen olisi järin kannattavaa millekään maalifirmalle, päinvastoin. Työskentelyssä ainoa "ongelma" on se ettei tulos näy heti. Mutta muutamassa tunnissa alkaa jo vähän näkyä. Seuraavana päivänä voi paikkasutia kohtia missä on lintsailtu. Lopullinen tulos alkaa valjeta vasta talven jälkeen. Hangesta heijastuva valo kun vasta kunnolla harmaannuttaa varjoon jääneet alueet. Tarjolla olevat työstöohjeet ovat ristiriitaisia. Toisen mukaan sitä voi ruiskuttaa, toisen mukaan ei. No me ruiskutettiin ja vedettiin harjalla päälle.

Ikkunanpielet on sudittu luottomaalillani, Allbäckillä. Sopivan sävyn sekoittelin itse kahdesta sinisen sävystä ja koska ulkolaudoista on kyse, mukaan laitettiin homeeneston vuoksi hieman sinkkivalkoista. Väri oli helppo sutia ja jo yksi kerros peitti hyvin. Lopputulos hukkuu nätisti maisemaan. 

sotkeentunut lankku mistä näkyy hyvin harmaa, sekä puhdas puu

Muovitonta maalausta

Vihaan lateksia! Siis pelkkä ajatuskin siitä että tuhoaisin uuden ja hienon puun imelän hajuisella muovimössöllä, saa minut ällötyksen valtaan. Se tuntuu inhottavalta kuivuessaan lähmäiseksi käsiin ja ajatus joka paikkaan sivellyistä muoviyhdisteistä ei ihan viehätä. Eiköhän muovia ole jokapäiväisissä elämissämme ihan riittävästi. Lisäksi sen levitys on mielestäni hankalaa. Se kuivuu ihan kesken kaiken ja haisee mielestäni kovin epäilyttävältä. Välineet voi heittää suoraan romukoppaan, niitä ei saa kunnolla puhtaaksi. Muovimaalipinta ei myöskään vanhene arvokkaasti, vaan repeilee suikaleina. En halua maalata tehdäkseni sen uudestaan taas vähän ajan päästä, vaan haluan että pinta on yhtä hieno ja upea, korkeintaan arvokkaasti ikääntynyt vielä ikuisuuksien päästä. Kunnon maali tulee näennäisestä kalleudestaankin huolimatta mielestäni halvaksi kun pintaa ei tarvitse uusia niin tiuhaan. Toisaalta haluan että talon joskus tuhouduttua jää jäljelle mahdollisimman vähän ongelmallista jätettä, jos mahdollista. Sama pätee niin väliseiniin kuin paistinpannuihinkin.

Niinpä siis olen hurahtanut luomumaaleihin. Ehdoton suosikkini on Allbäckin pellavaöljymaali. Ihmettelen miksi sellaista ei myydä jokaisessa rautakaupassa kautta maan. Melkolailla jokaisen maalifirman pellavaöljymaalitkin on tuhottu vähintään liuottimilla, ellei myös muoviyhdisteillä. Mutta tämä pellavaöljymaalipa kuivuukin yhtä nopeasti vaikka se ei sisällä muuta kuin pellavaöljymaalia. Sitä ei tarvitse ohentaa eikä läträtä pohjakerrosta varten. Senkun sutii vaan menemään. Tämä oli ehdoton valtti myös kun olin raskaana, sekä imetysaikana. Ei liuottimia eikä hengitysmaskia joka aina huonontaa kuitenkin hapensaantia. Maali kuivuu päivässä, viimeistään kahdessa. Eli se on myös yhtä nopea kuin liuottimelliset kolleegansakin. Tietty pellavaöljymaalin sutimiseen tarvitaan erinomainen sivellin. Pyöreä ja tarpeeksi tanakka. Maali pitää sutia tosi tiukkaan, siis ohueen, mikä vaatii hieman voimaa mutta lopputulos palkitsee. Pari, kolme kerrosta tarvitaan valmiiseen pintaan ja lopputuloksessa näkyy kauniisti siveltimen jäljet. Sillä saa halutessaan vanhan ja patinoituneen näköistä tai uuden ja tasaisen näköistä. Pensselien pesut voi myös tämän maalin kohdalla unohtaa, mutta samaa sutia voi kyllä käyttää pitkään. Jos on tarkoitus maalata lähiaikoina lisää, voi sudin upottaa vaan pellavaöljykippoon ja jatkaa siitä ilman mitään läträilyjä. Ainoana miinuspuolena on rättien ja papereiden itsesyttymisuhka, mikä on otettava huomioon. Samoin hiontapöly voi syttyä, sekin on hyvä muistaa. Jos oksia löytyy, ne pitää oksalakata sellakalla, mikä on spriiliukoista mutta haihtuu nopeaan kun pinnatkin on yleensä niin pieniä. Kuultavaakin sillä saa, mutta jos haluaa kuultonsa ilman siveltimenvetoja, voi pinnan vedellä pellavaöljyvahalla.

Ainoa mihin käytän kunnon myrkkymaalia, on lattialankkujen värjäys. Meillä on monta vahattua lattiaa jotka on pahasti patinoituneet meidän kiljusten herrasväen vaikutuksesta. Koiran kynnet ja lasten töminät on liikaa vahatulle männylle, siispä seuraavaksi kokeillaan maan vanhinta vielä tuotannossa olevaa öljymaalia, Permoa. Siinä ikävä kyllä on nykyään muoviakin, rautakauppiaan mukaan, mutta ei voi mitään kun parempaakaan vaihtoehtoa en ole löytänyt ja lattia on nyt vaan pakko maalata. Edellisen kodin lattia oli Permoa eikä tahraongelmaa ollut. Tämä maali on kuitenkin niin jytyä että kunnon liuotinnaamari on oltava, muuten pakenee taju ja en ihmettelisi vaikka ÄO:kin alenisi aimoharppauksin.
Ainakin Permon huoltomaalaus on mahdollista, toisin kuin värivahan. Se vaatisi vähintään koko lattian kunnon hionnan välissä koska läpikuultavuuden vuoksi sitä on mahdotonta kovin paljoa paikkamaalata siististi. Lisäksi en tykkää siitä kun lentelevistä mustikoista jääneet tahrat imeytyy vahaan ennenkuin ehdin kirosanaa lausua. Sitten kun lähestyn tahraa puhdistussienen kanssa, väri pakenee kuin taikaiskusta. Vahan siis, mutta mustikkatahra on ja pysyy kunnes olen huomaamattani hinkannut puusta siivun pois. Lopputulos: tahra on muuttunut puhtaaksi puuksi ja paistaa tummaksi vahatusta lattiasta kuin kuu yötaivaalla. Mustikkatippa olisi ollut huomaamattomampi. Lisäksi meillä näkyy missä on kuljettu. Sohvapöydän paikan näkee kyllä vaikka pöytää huoneessa ei enää olisikaan. Lattia on neljä vuotta vanha.