Näytetään tekstit, joissa on tunniste siemenet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siemenet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Multanäpin kevätriitti

Noniin, nyt sain näppeihini Isoäidin lähetyksen ja koska kuu makaa sopivassa kohtaa kiertoaan, rupesin heti hommiin. Optimistina ja esikasvatusta välttelevänä ostin aivan liian vähän multaa. Se loppui jo puolivälissä. Eipä siinä, ei mulla tilaakaan ole. Pitäisi hankkia parit lamput ja laittaa ne verannalle tai sitten kuskata saunamökille koko esikasvattamo. Ehkä purjot, jotka laitan myöhemmin, pysyy hengissä hiukan viileämmässäkin. Taas lähti siis mopo käsistä, niinkuin joka kevät tuppaa käymään.

Minähän möyhään mullat paljain käsin! Se on niin ihanaa. Kevään ensi merkki.



Väsäsin nimikyltit maitopurkista, mutta sitä ei kyllä voi käteväksi systeemiksi hehkuttaa. Niihin pitää nimittäin suunnilleen kaivertaa se nimi. Kynä ei tartu ja jos vaikka tarttuisikin, melkein kaikki kynät haalistuu auringossa joten ihan hyvä tavallaan  että se nimi on painettu siihen. Kynä kyllä irtisanoi sopimuksen ja meni murusiksi.





Mullassa oli tosi paljon keppejä, risuja ja aika iso kivikin.

Samaan aikaan muualla... Seppo on aina käyttänyt tätä keinoa kiusaaviin kakaroihin. Ja se on tehokas! Välittömästi loppuu koiran nenän kaivelu kun Seppo alkaa riiviön naamaa nuolemaan. Sitten se nuolee sitä sen aikaa että joku tulee poimimaan lapsukaisen pois.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ehkä nyt voi jo alkaa miettimään siemenhankintoja

Ennestään löytyy paljon kaikenlaista

Olen tahallani vetkutellut siementenostoasioissa. Minulla ei ole kovinkaan paha kiire, koska en tykkää esikasvattaa paljoa mitään. Se on hankalaa, kun ehdin jo tappaakin taimet tai sitten halla tappaa. Tai sitten siemenet vaan homehtuvat ennenkuin kasvavat mihinkään. Samoin muurahaishyökkäys esikasvatusikkunalaudalle ei ihan innosta. Ne kun kuskailevat multaa johonkin. Täällä etelässä käy hyvin suorakylvää monta "esikasvatettavaa" kasvia. Esimerkiksi salkopavut ehtii hyvin tökkiä suoraan maahan. Kaaleja en enää kasvata viimevuotisen kirppa-epidemian takia. Tai kun noita siemeniä nyt tuolla on, niin ehkä voisi hiukan kokeilla ja päivystää pyretriinipullon kanssa kasvimaan reunalla.

Toinen ongelma on ison kasvimaan täyttäminen. Tähän asti perunalla on täytetty melkoisen iso osa, mutta se ei ole oikein meille sopiva viljelyskasvi. Maa on ollut niin pitkään viljelemättä että juurimato- rupi- ja rutto-ongelmat ovat nujertaneet minut. Pellossa on yksi kohta mistä tulee hyvää perunaa. Muualle sitä on ihan turhaa laittaa. Lisäksi sen menekki tässä taloudessa on tosi huono. Ei sitä montaa kertaa talvessa syödä.

Kuitenkin haluaisin pitää maan viljeltynä. Saattaa ella että vedän mansikkamaata kasvimaan ympäri. Ehkä ne muovit pitäisivät sivuilta hyökkivät rikkaruohotkin kurissa. Sain mansikkamuovia mummini vanhalta tilalta ihan kauhean määrän. Sitten tietty voisi laittaa auringonkukkia. Saisi linnuille ruokaa talveksi. Ja pistää herneet kasvamaan niiden varsia pitkin ylös! Ehkä menee liian villiksi jo? Tai sitten jotain kuituhamppua, niin pysyisi rikkaruohot ainakin kurissa ja maa puhdistuisi. Ehdotuksia otetaan vastaan. Pari aaria tuossa lienee täytettävää.

Viimevuotinen Häränsydän 619g

Tomaatit ja kurkut täytyy tilata piakkoin, koska niitähän täytyy kyllä esikasvatella. Mutta ei ihan vielä, myöhemminkin ehtii. Niiden kanssa tykkään hiukan hifistellä, enkä ainakaan viisi tuhlata aikaani minkä tahansa lajikkeiden kasvatukseen. Niin monta valjun makuista tomaattia on tullut joskus kasvateltua. Häränsydämet on jo valmiina, vielä pitäisi parit lajikkeet tilailla. Sungoldia ainakin. Kurkuissa suosin luomumalleja tästä lähin. Ne on paremman makuisia ja menekki oli paljon parempi kuin jalostetummilla kavereillaan.

Ennestään on paljon siemeniä. Mangoldit, porkkanat, sellerit ja salaatit. Pavuista salkopapuja on ja muista en tiedä viitsinkö niin kasvatellakaan kun kuraantuvat. Ainiin! Herneet! Ydinherne 'Aamisep' on ollut paras kasvultaan ja menekiltään, joten sitä laitetaan ainakin kaksi aitaa ja ehkä yksi aita sokerihernettä. Niillä ja tomaateilla on ehkä kaikista paras menekki. Sesonkiaikaan saan raahata kahta kiljuvaa poikaa sisään herneaidalta kun ne ei itse luovuta ikinä. Birk hämmästytti monia viime vuonna torillakin kun veti itkupotkut vihannesmyyjän hernepöydän edessä ja karjui: "ÄITII!!!! OSTA MULLE PAPUJAAAA!!!".


Lisäystä: Kesäkurpitsat unohtui! Tein vihdoin tilauksen ja pusseja pitäisi kolahtaa postiin tänä vuonna vain 18 kpl. Mopo ei siis lähtenyt ihan käsistä. Heräteostoksena paprikat ja chilit. Niitä en ole aiemmin harrastellutkaan.

Koirakin syö niitä suoraan aidasta.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Jokakeväinen mielenhäiriö



Yleensä keväällä lähtee pahasti mopo lapasesta ja sen seurauksia kärsitään pitkin kesää! Helmikuussa viimeistään on nimittäin aika tehdä siementilaus!

Viime vuonna tilasin mukavat 33 pussia siemeniä. Aika soppa jo sekin, mutta tänä vuonna yhtä kajahtanut äitini hoiti tilauksen ja sen seurauksena minulla on 30 uutta pussia vanhojen lisäksi. 56 pussia yhteensä odottaa sijoittumistaan jonnekkin tänä vuonna. Kaiken, mitä voi suorakylvää, suorakylvän, koska multa+vesi=muurahaiset näin vanhassa tönössä. Pavut homehdutin viime vuonna kun laitoin ne kasvihuoneeseen ilman lisälämmitystä. Loppujen lopuksi kaikki kasvaneet pavut olivat suoraan maahan kylvettyjä. Samloin parsakaalit, maissit...

Vuoden erikoisuuksina mainittakoon viime vuosina mokatut sikuri, kaurajuuri (muhennosta) ja morsinko (värjäyskasvi) sekä täysi mysteeri joka kuulostaa hauskalta, eli koristehirssi


Joitakin on kuitenkin pakko esikasvattaa ja koska varhaisimpien kylvöaika on jo mennyt mutta kuu möllöttää sopivassa vaiheessa, laitan ne kuitenkin itämään ja toivon että ne menestyvät. Siispä purjot, sellerit ja ryytisalviat purkkeihin! Tomaatit ja kurkut saa vielä odottaa...