sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Haaraporkkana kierteellä!




Kasvatin ehkä maailman hienoimman porkkanan! Maailmakin pyörii selvästi sen ympärillä! En huomannut kysyä äidiltäni, joka nämä nosti, pitikö hänen pyöriä ympäri tämän kohdalla! Tai ruuvata se ylös. Lajike on Juwarot. Isoäidiltä tilasin siemenet. Nämä jäi vähän pitkäksi aikaa maahan, joten kokoakin löytyy.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Ruokamarkkinat Mangs gårdissa

Mentiinpä tänään ruokamarkkinoille, mutta ruoka jäi hiukan sivuseikaksi. Kohokohta oli heinäpaalin päältä heinäkasaan hyppely ja lampaiden ruokkiminen! Traktoreihin tutustuttiin myös innolla ja lopulta uskallettiin mennä korkealle puimakoneenkin penkkiin. Sitten pikaiset lohisopat, vohvelit ja sitten kiireesti takaisin lampaiden ja heinien luokse! Alpakoitakin olisi ollut, mutta ne olivat hiukan epäsosiaalisia ehkä, joten lampaat veivät kyllä kaiken suosion. En ehtinyt oikein näkemään mitään kun juoksin kuraisen pikkupojan perässä ja nostelin heiniä että hyppykasa pysyi kuohkeana.












tiistai 18. syyskuuta 2012

Rakas romu kunnostettuna




Innostuin vallan rakkaan romuni esittelytehtävästä. Se oli pitkään kunnostuslistalla ja nyt sain sen vihdoin valmiiksi. Messinkihelat voisi vielä kiillottaa, nyt ne on vain raavittu maalinroippeista. Tai sitten annan vain olla. Ihan hauskat ne on noinkin. Kunnon päiväpeitto pitää vielä hankkia, mutta kyllä tässä kelpaa näinkin istuskella pöydän ääressä.

Sänky vanhassa asussaan täällä.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Hyrrrr....

Koska kurkkujen huoneessa oli jo yhdeksän aikaan enää 5°C, päätin laittaa niille tunnelmavalot. Lämpökynttilät saa hoitaa myös lämmityksen. Hieno, kirkas ilma on. Nyt kannattaa mennä ulos!


Kurkkuhuone feat. lentsikka. Akku loppui, en ehtinyt skarpata...


lauantai 8. syyskuuta 2012

Hirveän iso jättitomaatti!

Ennätys meni rikki! Viimevuoden isoin häränsydän oli puolisen kiloa, tämä on jo 619g!
Siitä sitten vaan soppaa tai muhennosta vääntämään... Pieniä keltaisiakin vielä riittää onneksi. Ne toimii meidän poikien karkkeina. Kurkkuja on tänä vuonna tullut valtavasti ja tulee vielä lisääkin. Naapurit varokoon, saateteaan lähteä tästä jakelureissulle.