keskiviikko 30. toukokuuta 2012

"Paikoin ankaraa hallaa"


kesäkurpitsa


Kauhean kiva! Ei silti, ei se mikään uusi ilmiö ole, mutta aina yhtä yllättävä. Kevät on jo melkein mennyttä ja kesä hyvin aluillaan, lämmintä ja ihanaa, kunnes meteorologi spoilaa illan lausumalla "ankaran hallan vaara". Siinä samassa puutarhuri kiittää jotakin ylempää että oli niin laiska ettei saanut vielä paljoa mitään taimia maahan asti ja kipittäessään kasvimaalle taiteilemaan harsojen kanssa miettii mennessään vielä mahdollisia mustikkasadon menetystä. Onneksi toisen kasvihuoneen rakennus on hiukka viipynyt. Ei minulla kahta lämmitintä olisikaan. Eikä sitä ole tehty kovin tiiviiksi. Onneksi olen siis laiska ja melkein kaikki taimet ovat edelleen tiiviimmässä kasvihuoneessa ja ne saa kätevästi lämmitettyä tuhlaamalla sähköä vähän. Avomaalle joutuneet ressukat saavat harsoa päälleen. Ne kaikki siemenet mitä on jo maassa ja ehkä juuri itäneet, joko kuolevat tai selviävät. Sen näkee sitten.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti