Hevoskastanja

Pihamme täytti aiemmin hevoskastanja. Valtava sellainen. Se ulottui navetasta taloon ja piti varjollaan pihan rikkaruohottomana. Se oli vain 60-vuotias, mutta jo talon korkuinen. Ja toisen moisen leveä. Kunnes eräänä tyynenä myrskyn jälkeisenä päivänä yksi sen viidestä päähaarasta rojahti navetan katolle. Ihme kyllä se kaatui aivan hiljaa, eikä navettaankaan tullut naarmuakaan. Sen kaatamista oli ajateltu ennenkin, mutta ei vaan millään raaskittu. Mutta tosiasia oli se että se oli aivan liian iso. Semmoinen puu vie 20m tilaa vähintään. Loppu lähti kallistumaan sähkölinjalle päin joten pakko oli tarttua moottorisahaan. Talon seinä oli ihan priimakunnossa, kunnes puu kaadettiin. Silloin se alkoi kukkimaan jotakin levää, mitä olen tässä koittanut kuurailla pois. Ehkä se sai pitkästä aikaa valoa.

Jollakin hullulla tavalla ikävöin jo niitä putoavia piikkipalleroita ja etenkin keinupaikkaa, joten päätin ottaa puun jälkeläiset talteen. Ja niitähän on jo kolmisen kymmentä purkitettuna. Napsin aina sitä mukaa talteen kun komposti niitä pukkaa maailmalle. Siinä touhussa on syytä olla nopea. Viikon kun myöhästyy, pääjuuri ulottuu jo maan uumeniin. Ja vaikka sen saisikin revittyä ylös, se ei välttämättä mahdu ruukkuun. Vanhimmat taimet on olleet kaksi vuotta purkissa, ja tänään innostuin taas ryhtymään pelastustoimenpiteisiin. Ehkä istutan niitä tontin ympäri, niin meillä ei sitten koskaan enää tuule. Lajikkeen luulisin olevan Balkaninhevoskastanja.

päivän taimet

viisi isoa, 17 pientä