torstai 14. kesäkuuta 2012

Birk 3v




Vauvastani on ihan äkkiarvaamatta tullut iso poika. 3-vuotias pikkumies! Kolme vuotta sitten satoi ja myskysi niin, että hyvä kun ei kotilinna haljennut oikeastikin kahtia. Kauhea ukkosmyräkkä, mitä en edes huomannut ennenkuin näin kotona karmean tuhon kokeneen puutarhani. Sinä yönä satoi niin paljon kuin mittariin mahtui, viitisenkymmentä milliä. Ja joka ikinen kukka oli matalana. Siitä hän sai nimensäkin. Borkan pojan mukaan.

Niinpä pikkumiehen kasvettua isoksi, olikin jo aika päivittää pihaprätkä hiukan isompaan ja jarrulliseen versioon. Aiemmassa oli etupyörä mallia helposti tyssäävä joten jannu lenteli stongan yli, välillä puitakin päin, hiukan turhan helposti. Alamäkihurjastelusta kun tykkää.






Pikkuveikallakin on uusi kätevä kulkupeli. Jalat!



2 kommenttia:

  1. Kovaa kyytiä näyttää Birk menevän.Kypärä on päässä. Alta ei kuitenkaan löydy punapäätä vaan pellavapää.
    Pikkuveikka kulkee varmasti ihaillen perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ihan vauvana hänellä oli hiukan punertava tukka. Nimiäiskuvassakin vielä. Isällänsä on aivan punainen parta ja tukka (jos antaisi kasvaa) mutta tuo on vissiin niin blondi ettei punapigmenttikään pysy enää kärähtämättä pois. Ehkä se vanhemmiten taas tummuu sitten. Että on sekin puoli satubirkistä täsmännyt. Laihakin on kuin mikä, mutta se ei johdu ruoan puutteesta. :D

      Poista