lauantai 18. heinäkuuta 2015

Dyykattu työtuoli



Valittelin äidilleni jokin aika sitten kunnollisen työtuolin puutetta. Niinpä eräänä päivänä sain roskiksen vierestä dyykatun koiran syömän Martelan vanhan tuolin palasina päällystettäväksi. Se oli erinomaisessa kunnossa muuten, mitä nyt kulahtanut, lukuunottamatta ilmeisesti koiranpennun popsimaa istuintyynyn kulmaa. Kankaat valikoitui helposti kun nämä ovat suunnilleen kaikki mitä sohvan ja nojatuolien verhoilusta jäi pikkupalasina jäljelle. Verhoiluvanua laitoin kerroksen väliin jotta uudet kankaat istuvat nätisti. Muuten tämä on siis silkkaa roskaa, eikä ole maksanut mitään.




Ompelu oli hiukka haastavaa ja siinä meni niin vahvaa verhoilulankaa kuin monen väristä ompelulankaakin. Istuinosan vanhasta kankaasta sain kaavat, mutta selkänojaan venytin kankaat paikalleen ja piirsin kaavat suoraan kankaaseen. Mutta loppujen lopuksi aika helppo. Tai sitten aika kultasi jo muistot. Kaikki mekanismit toimii oikein moitteettomasti. Etenkin lasten testaama pyörimistoiminto.




Lopputulos on oikein kiva! Varsinkin kun tuollainen entinen väritön ei ole muutenkaan mun väri. Räväkämmät huonekalut ovat kaupoissakin aina hyvin vähissä. Mulle käy jotenkin usein näin että päädyn fiksaamaan jotain vanhaa mielummin kuin ostan uutta ja hajoavaista tai muutenvaan lastulevyistä, taikka tylsää. Sitten kiroan hetken ja lopulta olen tyytyväinen.








perjantai 17. heinäkuuta 2015

Heipparallaa pitkästä aikaa


Titis on evakossa nurmikonleikkuuta


Nyt riittävän pitkän tauon jälkeen ajattelin ehkä taas alkaa herättelemään blogiani jos vaan aikaa riittää. On tullut lähinnä sisustettua, ommeltua ja väkerreltyä. Puutarhaa hoidan nyt vaan parvekkeella. Ja koska en ole onnistunut tappamaan kaikkia ruukkukasveja niinkuin yleensä, niin pistetäänpä pari kuvaa sieltäkin. Olisi ollut kivaa tehdä siitä viidakko mutta aika ja jaksaminen on ollut hiukka rajallista. Toki siellä on nyt huomattavasti enemmän kaikkea. Viime vuonna oli vähän kukkia jotka kidutin hitaasti kohti varmaa kuolemaa. Tänä vuonna on luvassa vähän syötävääkin sentään jos tomaatit ja salaatit eivät saa surmaansa ennenkuin ne pääsevät lautaselle. Yksi mansikka on jo syöty.


Kissa ei ole hoitanut nurmikonleikkuuta kunnolla.

Kissa on tehnyt parhaansa tappaakseen niin mansikat, orvokit kuin ruohosipulitkin. Siksi hän sai oman nurmialueen missä saa löhöillä ja rouskia nurmikkoa poskeensa minkä kerkiää. Silti mansikat piti nostaa ylös, ruohosipulit huuhdella ja orvokit nyt tykkää kun niitä pätkitään. Nurtsi on tehty vanhaan kenkien kuralaariin joka ei mahtunut eteiseeni ja oli näinollen vain riesana.




















Mietin tekisinkö partsille siirtolavoista istumalöhöpaikat vai jotkut matalat penkit. En vaan tykkää istua tavallisen korkuisilla tuoleilla. Riippukeinu ois kiva, mutta se veisi ehkä liikaa tilaa. Tai noh... onhan tuo aika kookas partsi.




Muksut teki tarhassa äitienpäiväksi krassi-saappaat mutta kissa popsi suurimman osan taimista ja tuuli korjasi loput. Kissa meinasi murhata mummin tuomat mansikatkin joten ripustin ne kaiteeseen turvaan. Täällä on usein ongelmallisen hirvittävä tuuli, mutta toistaiseksi nää on kestäneet hyvin. Pienempiä kukkaruukkuja ei voi laittaa pöydälle koska ne lentää lattialle. Ison maton päälle täytyy viritellä jotain ettei se pakene naapuriin... mutta samalla siivoutuu pikkuroskat!








sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pääni muutti betonielementille



Heippa pitkästä aikaa!

Elämässä tapahtuu toisinaan muutoksia ja viime elokuusta asti olen pidellyt bloggaustaukoa ja kerännyt luuni ja pääni korpimetsästä korpimetsän vieressä sijaitsevaan betonielementtiviidakkoon. Ilokseni partsin ohi lenteli juuri pari korppia, joten voin kai edelleen sanoa olevani korppien taivaan alla vaikka nuo naakat häiritsevätkin aika paljon.

Partsi on iso. Ja tyhjä. Joten kaippa sinnekin on tulossa tonneittain vihertävää kesäksi. Mihinkäs multasormi sormistaan pääsisi. Pää on vielä kasvihuonemullassa, mutta ehkä se saa joku päivä tarvitsemansa hinkkauksen. Pääpaino taitaa olla lähiaikoina kyllä sisustuksellisissa asioissa.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ristilukki?



Sekajäte - Blandavfall. Saalis on paketoitu seittiin.



Roskapönttömme kahvan alle, ihanan tuoksun huomaan, oli ristilukki tehnyt upean seittinsä eilen! Löyhkän vuoksi se lienee erinomainen kärpästensaalistuspaikka nimittäin. Tuo huikean iso hämähäkki oli tosi tehokas ja nopea saalistaja. Monta kärpästä meni sinä aikana kun pari tuntia sitä välillä kävin vilkuilemassa. Luin että se pystyttää verkkonsa parissa tunnissa ja saalisteltuaan sillä päivän, hämppis syö lopuksi verkkonsa ja kierrättää materiaalit uuteen verkkoon. Yli päivän vanhasta seitistä katoaa tahmeus.

Jos joku tunnistaa hämppiksen tarkan lajin, niin infotkoon meitä! Näitä ristiselkäisiä kun lienee kymmeniä erilaisia...

Hämppis oikealla ylhäällä syömässä kärpästä.

lauantai 24. elokuuta 2013

Maapallo pyörii kasvimaani ympäri!



Nyt se on todistettu! Mitenkään muuten en osaa tätä ilmiötä selittää... 
Vaihdoin porkkanapenkin paikkaa ja lajikekin on eri... Ehkä magneettinen maapallon napa siirtyi siis noin metrin vaan sivullepäin. No ei vaan... Savimaa sopivalla satsilla kiviä on ilmeisen hauska porkkanamaan multa! (Lisäksi tarvitaan vähän taikuutta..)

Viime vuoden porkkana löytyy täältä!

Viime vuoden lajike oli 'Juwarot', tänä vuonna kyseessä oli keltainen 'Jaune du Doubs'. Kiitokset taas Isoäidille taikasiemenistä!