Nopeat pikkupojat

Tänään koettiin harvinainen hetki kun Ivar oli paikallaan jopa neljän 1/125-1/320s kuvan verran!

Meillä on kaksi hyvin vauhdikasta pikkupoikaa. Kyseessä ei ole kasvatuksen puute, vaan temperamentti. Elämä on yhtä tasapainoilua sen välillä mitä rajoitetaan ja mitä sallitaan. Ihan kaikkea ei voi rajoittaakaan kun ei lapsia voi turvavöihin koko päiväksi naulita, eikä koko ajan nalkuttaa "eitä" joka kohdassa. Haittapuolena on myös vieraiden ihmisten mulkoilut kun vilperit pistää vauhdiksi julkisilla paikoilla. Pojat ovat kilttejä ja useimmiten hyvin kohteliaita, mutta hirveän nopeita. Ja onneksi aika välittömiä tapauksia. Mielellään juttelevat vieraiden ihmisten kanssa, rasittavuuteen saakka. Pitää vain olla varovainen ettei liiaksi lyttää sitä ominaisuutta, mikä on toisaalta hyvä suurimmaksi osaksi.

Molemmat alkoivat vipellyksen jo mahassa. Volttia heitettiin ihan viimeisiin päiviin saakka. Etenkin pienemmän kohdalla kätilö röhnötti vielä synnytyssalissakin mahan päällä ettei vilpertti vielä silloinkin kääntyisi. Melkeinpä ensi töikseen tuo pikkupoika oli hyvin vähällä karata kokeneelta kätilöltä kesken pyllypesun kääntymällä selälleen roikkuessaan käsivarren päällä lavuaarin yllä. Hoitopöytä oli ihan vitsi, se olisi tietänyt vain tapaturmia. Isompi poika meille senkin opetti. Hänen kohdallaan sai miltei päivittäin pohtia, kolahtiko joku niin kovaa että pitää lääkärissä käydä. Selvisimme onneksi muutamalla puhelinsoitolla ja yhdellä hammaslääkärikäynnillä (tähän asti). Rappusissa on portit ja hellassa suojus. Samoin kaikki keittiön laatikot on lapsilukolla kiinni. Silti vaaranpaikkoja riittää. Heti kun kääntää selkänsä, pikkuveijari keikkuu pöydällä tai laukkaa keinuhevosella seisaaltaan. Tai keinutuolilla ilman käsiä. Seisaaltaan. Ikävää kyllä ruokaakin on joskus laitettava, ainakin pinaattilettuja mikroon jos tilanne ei salli vaativampaa kokkailua. Yleensä tilanne ei salli edes sitä pinaattilettujen mikroon laittoa. Ihme kyllä mitään vakavampaa ei ole koskaan sattunut. Eikä mitään ihmeempää ole mennyt rikkikään.

Vauhti ei ole ajan kuluessa ainakaan hiljentynyt. Isompi on jo kohta neljä ja hitusen itsehillintää jo esiintyy, mutta pienemmän saa edelleen kampata kesken vaipan vaihdon kymmeneen kertaan takaisin istumaan kun on jo matkalla muualle. Samoin kaikki tekeminen on niin vauhdikasta, että joskus vitsailen kylään mennessä että onhan vakuutukset kunnossa... Se ei oikeastaan ole mikään vitsi. Varsinkin jos kyläpaikka sisältää paljon antiikkia tai design-kalleuksia.
Mutta näin on ihan hyvä! En varmaankaan osaisi olla semmoisen lapsen kanssa joka istuisi vain kiltisti hiljaa.