Kun maanantai jatkuu ainakin keskiviikkoon...

Pienempi poika, Ivar, on kipeänä. Ei niin että kuumetta enää olisi, mutta on niin sairaan näköinen, ettei kehtaa tarhaan viedä. Työt ja joulupöytä on kesken. Mummi saapuu hätiin ja hoitaa Ivaria että saan edes joulupöydän jouluksi kuntoon, muut hommat saa odottaa. Jouluksi pitää siis tehdä pöytä, mikä on riittävän iso. Menen mökkiin missä se pitäisi maalata. Ajattelin laittaa kiukaaseen tulen että mökki hiukan lämpenisi, mutta saunassa kuuluu hirmuinen sihinä. Putki vuotaa. Lattia on märkä ja seinällekin on vähän roiskunut. Olen samalla kertaa yksityisyrittäjä, sairaan lapsen huoltaja, putkimies, puuseppä, maalari ja nukkunut huonosti yöni. Juteltuani kolmen miehen kanssa puhelimessa, saan putkiasian reilaan. Siinä ei tosin ollutkaan mitään vikaa, vaan paineentasausventtiili. Ja epäilyttävän löysällä ollut toimeton mutteri.

Yhhyh, mikä dunkkis...

Monttuja ja kraatereita, mutta olkoon.

Etsin pöydän puristimien ja muiden hässäköiden keskeltä ja yritän nirhiä puutappeja tasaisiksi. Faija neuvoo puhelimessa kuinka päin talttaa pidetään. Lopputuloksesta tulee täysin uskottava. Totean että pakko koko pöytä on vielä hioa ja tarkistaa tikkujen varalta. Hiottuani ja imuroituani alan värittelemään pöytää. Sen on kuivuttava nopeasti, joten sudin siihen spriipetsikuultomaalia, mikä on parissa tunnissa kuiva. Totean ilokseni että se menee läpi suojapahvistani. Ei sitten muuta kuin varovasti. Löyhkä on karmea, mutten jaksa käyttää kaasunaamariakaan. Siitä alkaa naama särkemään. Muuten en ehkä jaksaisi taistella, mutta haluan joulupöytäni myöhemmin kuvauskäyttöön.

Saan suurimman osan valmiiksi, mutten ihan kokonaan, kun puhelin soi. Pahaenteinen numero, isomman veijarin tarharyhmän nimellä, paistaa kännykän ruudulta.  Sieltä soitetaan hakemaan pikkujamppa kotiin kun kuumettakin on jo pitkälti yli 39°C. Jätän värittämisen kesken ja lähden hakemaan poikaa kotiin. Löydän dagiksesta punaposkisen surkean pikkupojan jota lähden viemään kotiin. Kädestä ei saa päästää irti. Lammasrukkasenkin läpi tuntuu käsi, kuin pieni lämpöpatteri, -8°C hirmupakkasessakin. Kuin pisteenä i:n päälle pojan surkean olemuksen kruunaa eilen törmätystä terävästä pöydänkulmasta aiheutunut mustelma silmäluomessa. Mummi pakenee paikalta tehtyään vispipuuron valmiiksi.

Kuume laskee kotona kuin taikaiskusta, noustakseen myöhemmin uudelleen. Toisen, eli Iijarin (lue: veijarin) tuhovoima on palannut entiselleen vaikka pikkujamppa on vielä surkean näköinen ilmestys. Hän kuitenkin piiloutuu koko ajan jonnekin ja virnuillen odottelee minua etsimään. Patterit on säädetty uudelleen johonkin 26°C, tavarat tiputeltu pöydiltä. Poika juoksee edelleen virnuillen karkuun, jokin roska suussaan etten saisi sitä kaivettua sieltä pois. Leuka lävähtää pöydän reunaan ja suusta tulee verta niin maan hirvittävästi. Mietin, pitäisikö se näyttää huomenna hammaslääkärille, jotta vakuutus kattaa jannulle uudet leegot jos rautahampaiden kasvussa tulee jotain häiriöitä. En mene, kun huuto loppui niin nopeasti, hampaat ei heilu ja huulesta löytyy haava.

Vielä hieman tappelua hammasharjoista ja sitten molemmat sammuivat kuin saunalyhdyt. Huomenna koitan taas saada jonkun vahtimaan veijareita päiväunien ajaksi että päästään joskus joulupöytään. Laiminlyön markkinointiduunini ja suunnittelen pakoa jouluostoksille. Minä kun en ole vielä ostanut lahjojakaan.