sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ehkäpä tästä vielä selvitään...

Omalta pihalta kumottu. Laitettiin se juomaan kylppäriin ensin vähän. Sinne ei sitten muuta mahdukaan.
Pyrkimyksenä on sisustaa joulu saunamökkiin 0€ budjetilla. Yläkerran lattia ja maalaamiset muutenkin on vasta saatu valmiiksi ja rakennusroinat tönöstä ulos. Ikkunoitakaan ei oltu vielä pesty, ne oli ihan puhallusvillapölyssä. Ennestään on iso Ikean vuodesohva, isäni sedän muinoin tekemä sivupöytä, äitini miesystävän remontoima kasvihuonepöytä (kustavilainen kaatuva hökötys mistä joku oli lyönyt isoja rautanauloja läpi ja halkaissut jalat), sukulaisilta saatuja huonekaluja, sekä niitä talon vanhoja joita olen pikkuhiljaa kunnostellut.

Yks juttu meinasi unohtua: istumapaikat!

Miehen mummon vanhat tuolit kaipaa vielä istuimia. Näitä on säilynyt vain kaksi, mutta tähän hätään se riittää hyvin kun pöydän toiselle puolelle laitettiin iso Ikealainen vuodesohva. Parhaimmillaan pöydän ääreen on odotettavissa yhdeksän ruokailijaa, joista neljä on pieniä. Ne pienimmät istuu syöttötuoleissa ja juniorijakkaroilla. Ehkä talolta pitää ottaa lainaan joku lisätuoli.

Apuna mulla on kilpajuoksija joka myös mittaa kaikkea mittarullallaan

Hormin ympäri on hyvä kipitellä. Kunhan on hyvät kengät, ettei liukastu.

Tänne kellistetään kinkunsulattelijat tai väsyneet juhlijat.
Kiitokset lahjoittajille!  Sänky ja peitto on bråidilta saatuja. Sopii hyvin joulujuhlaväsymyksen kumouspaikaksi.


Sinisen hyllyn bongasin navetasta ja hinkkasin ja maalasin sen. Ihan mainio pikkutelkkarin paikka. Antenni on asentamatta, mutta muumit ja ehkä plekkarikin saadaan pyörimään, niin se on tärkeintä!

Keittiö on vielä lievästi...olematon.
Hellat ja muut saa odottaa lottovoittoa. Jääkaappi oli talomme ainoa jääkaappi kun tänne muutettiin, joskin melkein uusi. Toinen kaappi oli ainoa keittiökaappimme, jonka hinkkasin ja maalasin syksyllä. Se oli ihan pommikunnossa kaikkine ällöttävine pinttymineen, mutta nyt alkaa jo näyttää hiukan uskottavammalta. Räsymatto on mummin tekemä ja tosi paksu. Nykyräsymatot on liian ohuita koira- ja lapsiperheisiin. Näitä kun saisi lisää! Pitää vielä kirjoittaa Joulupukille. Niitä taitaa saada vain bongailemalla vanhoja tai kutomalla itse.

Ei siinä kauaa kestänyt
Kun kerran istuinlevyt löytyivät valmiina, kesti hätävaraverhoilussa noin puoli tuntia ja ehjän niittipyssyn etsimiseen kuluva aika. Pehmusteet löytyi kaapin perältä ja ne juuri ja juuri riittivät. Toki seuraavaksi olisin leikellyt vanhaa vauvanpeittoa jatkoksi.  Kangas on joskus muinoin ostettu Jyskistä hintaan 5m/10€! Se on toiminut aiemmin jo ainakin pöytäliinana. Todella paksua ja tukevaa hintaansa nähden. Kukaan ei erottaisi sitä oikeasta verhoilukankaasta!

Pyöriipyörii, niinkuin himmelin kuuluukin

Mummi teki paljon himmeleitä. Ihan myyntiinkin. Perin häneltä himmelin, meripihkakorun ja hänen tekemän pienen maalauksen. Tästä leikkasin vihdoin hintalapun pois. Parisataa markkaa sillä oli muinoin hintaa. Se on tehty pujottamalla lankaa olkiin, ei missään nimessä liimalla. Se olisi ollut täysin häpeällistä ja hyvin tuomittavaa!


Verannalla muutaman vuoden olleet ledit toimii vielä ja voi hyvin. Ne saa olla meidän bilevalot. Nyt muualle ja huomenna jatkamaan.

Ylijääneistä lattialankuista tehty ladonovea muistuttava pöytä tulee seuraavassa jaksossa...

2 kommenttia:

  1. Näyttää todella hyvältä!

    Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Tosin meidän tapauksessa sitä tuskin voi kovin rauhalliseksi luonnehtia

      :D

      Poista