tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluaatto!


Ensin oli rauhallista ja lapsetkin malttoi vähän syödä. Lankkupöytä toimi oikein hyvin ja oli erittäin hyvä veto olla käyttämättä pöytäliinaa, koska siitä olisi takuulla joku nassikka vetäissyt lasia sirpaleiksi. Laitoin keskelle vain rivin huovuttamiani pannunalusia.


Jossain vaiheessa alkoi käydä melko malttamattomaksi ja jokaista ovenavausta ihmeteltiin että josko se pukki jo tuli. Ja onneksi tulikin. Ikävää vaan että iskä oli justiinsa koiraa ja kissoja ruokkimassa, eikä nähnyt pukkia. Täytyy sanoa että olin kovin yllättynyt ettei pukkia pelätty enempää! Mutta taisi se ihan liikaa lahjoja ainakin tuoda.





Eipä siitä sisustuksestakaan aivan 0€ selvitty. Lankkupöytään ostettiin pari lisälankkua ja spriipetsit. Kuuseenkin piti hankkia uudet valot kun vanhat, tosin vasta pari vuotta vanhat eivät toimineet. Alle satku kaikkeen sisustukseen paloi kuitenkin tällä erää. Muuten kaikki on saatuja, perittyjä tai itse henkiin elvytettyjä. Pöydän takana oleva sohva ostettiin jokunen aika sitten alakertaan, mihin se ei kuitenkaan oikein sopinut. Pöydän päällä olleet koristeet on korkeimman omakätisesti väsätty luonnon antimista. Siis ylijääneistä kuusen alaoksista. Kuusenkoristeet oli meillä ennestään ja jokunen tuli lasten mukana dagiksestakin.

3 kommenttia:

  1. Kaikki näyttää onnistuneen hienosti:)

    Mukavaa Tapania!

    VastaaPoista
  2. Meillä kato harrastetaan sähköjohtojen kolvaamista. Tosin en minä sitä ei edes Yle hyvän viihteen nimissä vakuuta:) Lamput tuppaa jouluvaloista tippumaan paskalaatua siis:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Kiinassa halvalla...
      Mutta polttimo niistä kai kärähti ja perinteisiin Airameihin kai joskus vuonna "miekka ja kirves" sai varapolttimoita, mutta eipä niitä kaupassa nyt näkynyt.

      Poista