Jospa pistäisinkin 51-tien varrelle kyltin "nokkosia 5km" ja niitä saisi itse poimia, niin tulisikohan joku? Tai saisiko edes eu-tukia? Nokkosten viljelyssä olen nimittäin hyvä. Ja nehän on todellista superfoodia. Ai niin, mutta niitä ei ole rahdattu maailman ääristä... No niitä on kuitenkin toisella puolella kasvimaata. Nuo ihanan helpot viljelykasvit levisivät mukavasti kun koko kasvimaa vispattiin ja juurenpätkiä lenteli reunalta keskemmälle. Nyt tilanne on ehkä vielä pelastettavissa jos saan juuret hyvin pois. Ne keltaiset lierot vaan on aika hankalia. Ja sitten kun porkkanoita kasvaa tiheästi, on nokkoset jo voittaneet kisan ja porkkananpoimija joutuu vaan kärsimään. Siis nyt eikun kitkemään! Kävin tarvikeheräteostoksilla. Piti ostaa nokkosenkitkentähanskat ja multaa, mutta mukaan sattui tietysti myös heräteostoksia.
Ilokseni huomasin että K-raudasta löytyi Nelsonin puutarhavälineitä, eikä ne olleet edes perikatoon vievän hintaisia. Kun nyt hieno multakauhakin on johonkin leikkeihin hukkunut, ajattelin kokeilla uutta punapilkullista kun kerran oli metalliakin. Josko kestäisi. Epäilen kyllä, mutta katsotaan miltä se näyttää syksyllä. Olenhan saanut talikoitakin kieroiksi koska olen selvästikin yhtä vahva kuin Peppi Pitkätossu. Myös paksua vihreää rautalankaa oli ilo löytää, kun sillä voi taivuttaa puiden oksia ilman maiseman pilaamista millään naruvirityksillä. Aiemmin sen saatavuus oli aika heikkoa, tai sitten en vaan löytänyt. Ja juuttinarua kuluu aina. Kauha tosin löysi heti uuden omistajan joka ilmoitti että en saa sitä edes lainata! Ehkä nyt saan käyttää sitä edellistä itse. Jos löydän sen.
Hanskat toimi ihan kohtuullisesti nokkosen kitkentään. Tosin
kämmenpuolelta vähän tuntui läpi, mutta ei kovinkaan häiritsevästi. Kämmenselän puolelta nuo yleensä polttaa läpi, mutta nämä joko eivät, tai sitten ei vaan sattunut osumaan pahasti. Muihin hommiin pitää kyllä hankkia jotkut vähemmän hiostavat. Näiden kumi ja hiki haisee aika kauhealle vaikka vielä ei ole edes kuuma tai edes oikeastaan hikikään. Eikä käsien pesukaan oikein auta. Ehkä pitäisi pestä hanskat. Tai laittaa pyykkipoika nenään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti