perjantai 17. toukokuuta 2013

HDR -terassi

Aloin testailemaan photarin HDR-toimintoa. Ideana on siis yhdistää yli ja alivalotetun kuvan hyvät puolet jotta kuvan sävyskaala olisi mahdollisimman laaja. Samaan kuvaan kun ei mahdu aurinkoisella säällä sekä vaalea, että tumma pää skaalasta. Yleensä siis joutuu uhraamaan jomman kumman. Joko tulee vitivalkoista tai sysimustaa johonkin kohtaan. Siis varjot tukossa tai valot puhki. HDR-kuvissa näin ei siis pitäisi käydä, vaan kaikki sävyt pitäisi pystyä kaivamaan esiin.

En kylläkään oikeastaan tiedä tykkäänkö tyylistä vai en. Joihinkin tilanteisiin se epäilemättä sopii. Jos siis ulkona on sysimusta yö ja kuvassa pitäisi näkyä myös sisälle valoisaan. Mutta perus päiväkuvasta saa mielestäni mukavamman katsottavan ihan vain raw-kääntimen highlight ja shadow - säätimillä. Tuulisella säällä HDR:n tulee helposti haamuoksia puihin, koska on tosiaan ainakin se kaksi kuvaa yhdessä. Mitään liikkuvaakaan ei oikeastaan kannata kuvailla. Ellei sitten kuvaa juuri siksi ihan vaan leikkiäkseen efektillä. Tätä pitää kokeilla vähän paremmin kunnon ääriolosuhteissa. Photarin oman lisäksi on muitakin HDR-plugineja, joista voisi kokeilla jotakin jos se ei maksa kauheasti.

Sanotaan että HDR:ssa on kaikki mitä silmäkin näkee, mutta se karsea yliterävöinti ei ole ainakaan sitä mitä minun silmäni luonnossa näkee. Se ehkä tekee niistä liian epätodellisia. Eikä sävytkään ole paljaalla silmällä nähtävissä samaan aikaan. Jos katsoo valoon, ei näe synkimmän varjon yksityiskohtia. Autolla ajaessa se on hiukan ongelmallistakin toisinaan. Silmä näkee tietysti laajemman skaalan kuin kamera, mutta aika karsean näköiseksi menee ahtaa liian suuri aukkoskaala liian ahtaaseen muottiin. Mun silmää miellyttää enemmän se, että on myös oikeasti tummaa ja vaaleaa.

RAW-säätimillä säädelty, vähän myös punaista poistettu punaisimmasta
HDR, aika lähellä ohjelman ehdotelmaa. Emmäätiiä... platku, muistuttaa havainnekuvaa. Tällaisia näkee paljon netissä photarin esimerkki-hoodeeärrinä

HDR, vähän lisää tummaa ja vaaleeta (haamut edelleen oikealla ylänurkassa)

Ei mitään säätöjä, suoraan raw-jpg

2 kommenttia:

  1. Kiintoisa kuvasarja

    En itse oikein pidä lehtien nykytavasta käsitellä kuvia, niissä ei enää juuri näe yksityiskohtia. Siitä syystä puutarhalehdet ovat jääneet minulta nykyisin ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko että ne eivät ole syväteräviä... Siis kun käytetään paljon epäterävyyttä joko etu- tai taka-alalla? Vai värien säätöä niin että tumma pää on mustaa tai vaalea vitivalkoista? Vai sitä että on vaan liikaa yleiskuvia, eikä niinkään poimittuja yksityiskohtia?

      Poista