tiistai 9. lokakuuta 2012

Sumuinen aamuretki korppimetsään

Pojat on vähän kipeinä kotihoidokkeina ja aamuksi piti keksiä jotakin tekemistä mikä ei pikkupoikia rasita. Siispä kauniin sumun vallitessa kärräilin pojat pienelle retkelle korppimetsään. Se sijaitsee hienon kallion päällä, mutta sinne pääsee myös toista kautta tietä pitkin. Korppeja ei paljoa tänään näkynyt. Johtuisikohan kimeästä kälätyksestä että bongattiin vain yksi. Kuultiin kyllä useampikin. Yleensä niitä löytyy tuolta pieneltä metsäkaistaleelta seitsemänkin kerralla. Siellä on ainakin kaksi pesää, hieman sivummalla vielä yksi. Ympäriltä on kaadettu valtavan paljon metsää. Toivottavasti niitä pieniä jäljellä olevia saarekkeita ei enää kaadettaisi. Tällä kylällä näkee kymmenessä minuutissa enemmän korppeja kuin ihmisiä parissa kuukaudessa.
Sumuinen, kylmä ilma, on muuten hyväksi orastavalle kurkunpään tulehdukselle, kunhan muistaa pukeutua lämpimästi.

Kylän keskus, tästä pääsee viiteen suuntaan. Mustavalkoinen värikuvassakin.
omistajan vaihdos tai kyntäjän yllättänyt sade

Yksinäinen korppikin osui kuvaan

Sitten vielä pari räpsyä kotipihalta:

ruusupapu kukkii ja voi hyvin
kehäkukkia, ruusupapuja, maa-artisokkaa ja rikkaruohoja






2 kommenttia: