maanantai 22. lokakuuta 2012

Ylijäämänaulakot

Hei taas pitkästä aikaa! Olen ollut väsäämässä kaikkea jännää. Samalla mietiskelin muun muassa, mitä tekisin turhilla koukuilla ja naulakoilla. Eihän mulla loppu elinikänäkään ole tarvetta kaikille niille. Vessasta löytyi kuitenkin vielä seinä, missä ei ollut mitään järkevää. Niinpä poistatin siitä hyllyn, missä ei säilytetty juuri mitään ja ryhdyin ruuvailemaan. Vielä puuttuu muutama, joten joko treenailen rautalangan vääntöä tai kirjoitan joulupukille.



Lisäsin sitten vielä muutaman kuvan jotka olen ottanut kylppärissä. Toinen kissani hengailee toisinaan lavuaarissa odotellen että joku avaa sille hanan. Hän kun arvostaa raitista lähdevettä kupissa seisoneen sijaan. Toinen nukkuu välillä kylppärin pyyhehyllyssä. Ja tietty yksi pikkutaaperon kylpykuvakin täytyy mahduttaa mukaan. Pitäisi printtailla lisää!


3 kommenttia:

  1. Piristävät valokuvat kylppärissä:)

    Oletko itse tehnyt kaikki nuo koukut ja naulakot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tehnyt kuin kaksi tuollaista rautalankahirvitystä tuohon keskelle.

      Poista
  2. Hauska naulakkokollaasi! Ja se on elävä ja muuntuva. Siihen voi laittaa erilaisten esineiden kokoelman tai sitten vaikka esineitä, jotka ovat kaikki saman värisiä. Jos sattuu hinkuman joskus jotakin tiettyä väriä.
    Niin tai sitten voi olla ihan käytännöllinen ja säilyttää niitä tiettyjä tavaroita juuri tietyissä koukuissa. Joten ne eivät ikinä kuuna kullanvalkeana huku mihinkään koskaan. Jos siis muistaa palauttaa heti käytön jälkeen.

    VastaaPoista