maanantai 3. syyskuuta 2012

Rakas romu

Sain Vironperän emännältä haastten esitellä jonkun vanhan rakkaan romuni, eli huonekalun. Valinta oli helppo. Tämä romu saatiin talokauppojen mukana. Sanoimme edelliselle omistajalle että tavaroita saa jättää jos ne ovat käyttökelpoisia. Täältä löytyikin sitten paljon antiikkihuonekaluja. Edelleen käytössämme on mm. tosi vanha ja hieno pirttipöytä, muutama kaappi, massiivinen koristeveistetty olkkarin pöytä... Mutta yksi romu on ylitse muiden.





ihan toimivat pyörätkin alla
Aluksi se tosiaan näyttikin romulta. Kun ensin tutkiskeltiin, mitä täältä löytyy, näin navetassa aivan ihanan sängynpäädyn. Ajattelin että se oli vain yksittäinen puolikas sänkyä ja että ehkä päätyä voisi käyttää koristeena tai jotakin. No, kunhan raivattiin kaikkea tavaraa pois, löydettiin toinenkin puolikas sänky toiselta puolelta navettaa. Näinpä meillä olikin kokonainen, aivan upea rautasänky. Hirvittävän rapistunut vain. Maali oli ihan irti ja ruostetta oli siellä täällä, mutta muuten ihan tukeva. Se pääsikin jo koekäyttöön verannalle, mutta päätyi takaisin varastoon odottamaan kunnostusta. Sitten kun vihdoin aloin vanhaa maalia pois kaapimaan, päätin sahata siitä irti yhden pohjassa olevan vääntyneen raudanpätkän, millä ei ollut mitään merkitystä sängyn toimivuuden kannalta, mutta siihen saattoi satuttaa itsensä. Ja siinä luki: Helsingin uusi rautasänkytehdas! Pienellä googlettamisella löysinkin tämän! Kansalliskirjaston tietokannasta löytyi siis vanha rautasänkytehtaan esite vuodelta 1912, joka osasi kertoa sängyn maksaneen 72mk + 4mk lisähintaa kokoonlykättävyydestä ja 4mk muusta väristä kuin mustasta lakeerauksesta.

Ajattelin kuitenkin maalata sen. Nyt se on jo hiottu ja maalitkin on ostettu. Siitä tulee musta ja messinkinupit ajattelin kiillottaa vielä kauniin kiiltäviksi. Siitä tulee varmastikin jommalle kummalle lapselle sänky.

Heitän haasteen Jäniksen Helinälle ja Förmaaki ja puutarhan Sussille

4 kommenttia:

  1. Kokoonlykättävä rautasänky. Onkohan se ollut alunperin aikuisten sänky? Tuntuu siltä, että sängyt ainakin suurenee koko ajan. No, kait ihmisten keskipituus kasvaa koko ajan. Minustakin se näyttää juuri sopivalta lapsen sängyksi.
    Terassilla se on varmasti ollut käyttökelpoinen. Siinä on suloiset pikkupyörät, joten se on myös hyvin käytännöllinen. Ja ennenkaikkea kaunis - oikea aarre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aikuisten sänky kyllä, mutta hyvinhän siihen menisi tuo lasten sängyn lyhyempi patjakin. Ja vähän säästyy tilaa ennenkuin nuo teletapit kasvaa isoiksi köriläiksi. Tosin en tiedä mahtaako tuo 190cm tulla koskaan täyteen. Niitten äiti on kumminkin tämmöinen alle 160cm käppänä.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, taidankin jo tietää, minkä romun esittelen:)

    Upea sänky! Luulisin, että kokoonlykättävyydestä on ollut etua pienissä asunnoissa, joissa oli useampi ihminen. 30-neliön asunnoissa taisi asua koko perhe entisaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän talon vanha osa pn 35 m2 ja täällä on asunut kahdeksanlapsinen perhe! Tämä tosin on ajalta jolloin suurin osa taloista oli vasta savupirttejä. Ennen nykyaikaisten sänkyjen aikakautta aikuistenkin sängyt oli sellaisia lyhyitä, koska nukuttiin kippurassa ettei pahat henget vahingoita tai varasta sielua =) Seurasaaressa on paljon sellaisia sänkyjä.

      Poista